Ravintolapäivän suosio 46-kertaistui – tulossa kaikkien aikojen ruokafestari
Ravintolapäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2011 toukokuussa. Tuolloin pop up -ravintoloita oli vain kymmeniä, enimmäkseen Helsingissä. Tulevana lauantaina pop up -ravintoloita nousee ympäri...
View ArticleAlkoholin suurkuluttajamaat listattu – täällä juodaan eniten
Maailmanlaajuinen alkoholi ja terveysraportti on selvittänyt maat, joissa kulutetaan eniten alkoholia henkeä kohti. Jääkiekon MM-kisoja isännöivä Valko-Venäjä on listan huipulla.Kirjoittaja: Timo...
View ArticleIron Sky -osakkeet menivät hyvin kaupaksi
Iron Sky -tuoteperheen kehittämiseen tähtäävä osakeanti oli Iron Sky Universe -yrityksen mukaan menestys.Kirjoittaja: YleX Iron Sky -elokuviin liittyvät osakkeet ovat menneet hyvin kaupaksi...
View ArticleVideopeleistä voi olla apua masennuksen hoidossa
Esimerkiksi strategista ajattelua vaativien pelien avulla voidaan treenata aivoja, jotka taantuvat masennuksen aikana, kertoo Turun yliopiston psykiatrian professori Jyrki Korkeila.Kirjoittaja: YleX...
View ArticleOscar-palkitun Searching for Sugar Man -elokuvan ohjaaja on kuollut
Ruotsalainen dokumenttielokuvaohjaaja Malik Bendjelloul on kuollut.Kirjoittaja: YleX Lähde: Yle Uutiset Oscar-palkitun Searching for Sugar Man -dokumentin ohjannut Malik Bendjelloul oli kuollessaan...
View ArticleKarmea kitarahuolto – omistaja ei pysty katsomaan soitintaan
Täydellisyyttä tavoittelevan kitarateknikon ja kitaran omistajan näkemykset eivät vastanneet toisiaan.Innokas kitaraharrastaja Arttu Hiltunen vei rakkaan, yli neljäkymmentävuotiaan kitaransa...
View ArticleBailaa Studio Killersin tahtiin – voita liput kesäfestareille
YleX järjestää yhdessä Ruisrockin ja Ilosaarirockin kanssa Studio Killers -kilpailun. Bailaa yhtyeen musiikin tahtiin ja voit päästä kaverisi kanssa molemmille festareille.Turun Ruissalossa koetaan 5....
View ArticleNaiset opiskelevat miehiä pidemmälle – syynä peruskoulu?
Naisten ja miesten erot koulutuksessa ovat kasvaneet reippaasti viime vuosikymmeninä, eikä tahti ole hiipumassa. Tilastokeskuksen mukaan yliopistosta valmistui vuosina 2006–2010 yhteensä 111 000...
View ArticleTakaisin 60-luvulle? Psykiatri ehdottaa paluuta tyttö- ja poikakouluihin
Erikoislääkäri on huolissaan naisten ja miesten koulutuseroista. Ne vaikuttavat hänen mielestään jopa perheiden perustamiseen.Kirjoittaja: Karoliina Kantola Lasten- ja nuortenpsykiatrian...
View ArticleBatman vs. Teräsmies -ohjaaja yllätti twiitissä: Kuva uudesta Batman-puvusta
Batman vs. Superman -elokuvan ohjaaja on lähettänyt jälleen seuraajilleen Twitterissä uuden kuvan tulevasta supersankarielokuvasta.Kirjoittaja: YleX Lähde: Mashable, Twitter Uudesta...
View Article#Selfie-hitin tekijät solmivat rahakkaan levytyssopimuksen
The Chainsmokers on allekirjoittanut levytyssopimuksen, joka tuo DJ-kaksikolle sievoisen summan rahaa.Kirjoittaja: Iida Korhonen Lähde: Billboard.com The Chainsmokers on solminut levityssopimuksen...
View ArticleTuomioistuin: Ihmisillä on oikeus saada hakutuloksia pois Googlesta
Päätöksen mukaan eurooppalaisilla on nyt oikeus vaatia Googlea poistamaan hakutuloksia hakukoneestaan.Kirjoittaja: YleX Lähde: Yle Uutiset Yle Uutiset kertoo, Googlen on tulevaisuudessa poistettava...
View ArticleItseään silponut ja parvekkeelta hypännyt räppäri avautuu
Wu Tang Clanin kanssa musiikkia tehnyt räppäri Christ Bearer selittää, miksi hyppäsi parvekkeelta ja silpoi omia sukupuolielimiään.Kirjoittaja: YleX Lähde: TMZ Kerroimme huhtikuussa, kuinka Wu Tang...
View ArticleJustin Timberlaken tiimi hehkuttaa Suomea: Naiset kauniita ja areena kuin...
Maanantaina Helsingissä konsertoineen poptähden kiertuetiimi rakastui kaupunkiin ja suomalaisiin.Kirjoittaja: Timo "Timppa" Launonen Lähde: thetennesseekids.justintimberlake.com Justin Timberlake...
View ArticleRäppäri Kalle Kinos: Ei ison pojan taiteilijanimi voi olla Idän Ihme
YleX Jälki-istunnon Rytmibarometrivieraana kävi tamperelainen räppäri Kalle Kinos. Hän toi mukanaan uuden Tää Fiilis -kappaleen.Kirjoittaja: Jenni Poikelus Lähde: YleX Jälki-istunto YleX...
View ArticleTulokasartisti Sandhja tuottajalleen: En ole mikään nukke
YleX:n Viikon albumina soi Sandhjan debyyttilevy Gold. Tulokasartisti pitää tiukasti puoliaan studiossa, vaikka iän myötä hänen mielipiteensä ovatkin hieman pehmenneet.Kirjoittaja: Ninni Suomalainen...
View ArticleTaivas Varjele! -jääkiekkohitin nikkaroineen DJ:n uutuusbiisi valloittaa...
Joonas Hahmon uutuuskappale on noussut Beatport-musiikkipalvelun ladatuimpien joukkoon.Kirjoittaja: Timo "Timppa" Launonen Lähde: Dj Orion, XmiX Konemuusikko Joonas Hahmon uutuusbiisi Gold Rush on...
View ArticleMiehen puolikkaat -sarja päättyy
Miehen puolikkaat eli Two and a Half Men -sarja päättyy tulevan kauden jälkeen.Kirjoittaja: Iida Korhonen Lähde: CBS Miehen puolikkaat -sarjasta tehdään enää yksi tuotantokausi ja sen jälkeen sarja...
View ArticleOvatko tässä Suomen söpöimmät hamsterit – katso
YleX Aamun käytännön pilan myötä esittelemme Suomen söpöimpiä hamstereita.Kirjoittaja: Iida Korhonen Lähde: YleX Aamu YleX Aamun Ile ja Matti päättivät tehdä pienen käytännön pilan tuottajalleen...
View ArticleOsallistu kilpailuun ja voita liput Sandhjan keikalle
Kuuntele sivuiltamme Sandhjan Gold-levyä ja voit päästä artistin levynjulkaisukeikalle Tavastialle.Kirjoittaja: YleX Kovassa nousussa oleva laulaja Sandhja on juuri julkaissut Gold-nimisen...
View Article