Tapaninkalenterin päivän luukussa paljastetaan mastermindit YleX:n #joulusinkun takana!
YleX:n jouluinen huumorikappale #joulusinkku soi paraikaa radioaalloilla ja sitä on kuunneltu myös kymmeniä tuhansia kertoja YouTubessa. Kuka vastaa sävellyksestä ja kuka on keksinyt joulubiisin parhaimmat sanoitukset? On aika paljastaa joukko, joka vastaa kappaleen teosta!
#joulusinkun on säveltänyt YleX:llä aiemmin työskennellyt Juha Lahti, joka on ollut vahva voima myös lukuisien muiden YleX:n joulubiisien taustalla. Kappaleen sanoituksia olivat vahvasti kirjoittamassa YleX Iltapäivän Juuso ”Mäkkäri” Mäkilähde ja Jenni Poikelus, YleX:n yhteisömanageri-toimittaja Hanne Kautto sekä #joulusinkku-projektista vastannut Jani Nivala. Edellä mainittujen lisäksi sanoituksiin ottivat osaa myös hittibiisillä laulavat Aino Töllinen, Ville ”Viki” Eerikkilä, Toni Laaksonen, Ile Uusivuori ja Matti Ylönen.
YleX Iltapäivän Jenni ideoi kappaleeseen lukuisia hauskoja sanoituksia. Erityisen ylpeä hän on Vikin räpistä löytyvästä Geinaa paundia -läpästä.
- Olen yrittänyt saada sitä liikkeelle jo aiemmin. Hienoa, että se on nyt kappaleella mukana, Jenni tohkeilee.
Viki puuttuu Jennin haastatteluun ja väittää naisjuontajan olleen päihtyneessä tilassa sanoitussessioiden aikaan. Jenni kieltää humalatilansa – ainakin osittain.
- Ehkä pieni iloliemi kannattaa! Keksin suuren osan hauskoista jutuista!
YleX Jatkojen Viki on onnistuneesta kappaleesta ylpeä. Tämä on ensimmäinen biisi, jota juontaja on ollut mukana tekemässä.
- Vai lasketaanko se, että olen ollut tekemässä Holiday Rap -nimistä rap-kappaletta, joka esitettiin kuudennen luokan kevätjuhlassa. Lauloin siinä jotain chilling at the pool ja Etusivu-ohjelman Henkka oli mukana laulamassa.
Hanne ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi suunnittelutiimiin, kun alettiin puhua joulubiisin tekemisestä. YleX:n yhteisömanageri on monen kappaleessa kuultavan sanoituksen taustalla, mutta yhdestä lauseesta hän on erityisen ylpeä.
- Minä keksin kuusta vasten twerkkailun!
Joulukuusi-puvussa videolla pomppivan, upeasta lauluäänestään tunnetun Tonin mielestä oli mahtavaa olla mukana tekemässä tämän joulun ykköshittiä. Toni vastasikin muun muassa kertosäkeistössä kuullusta sinkkulistan ykkönen -ideasta.
- Oli todella hienoa saada aikaiseksi konkreettinen näyttö yhdessä tekemisestä, Toni kommentoi sanoitussessioita.
Iltapäivän juontaja Mäkkäri oli myös vahvasti sanoittamassa kappaletta. Juontaja piti tiukasti kiinni omista hengentuotoksistaan, johon kuuluivat muun muassa äijäl kuulatkin vihreet ku oot niin kade, munas on niin totinen ja sinkuilla jouluna tubekin on punainen -sanoitukset.
- Suurin osa läpistä oli painokelvottomia, mutta ne päätyivät biisiin johdon vastustelusta huolimatta, Mäkkäri toteaa.
Katso alta #joulusinkku!