Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Yläosaton Kuustonen ei kelvannut kuvaajalle: Sun body ei vaan toimi

$
0
0

Kuustosen perheen rintavarustus on noussut otsikoihin mediassa. Eräs perheenjäsen on toistaiseksi jäänyt kohun ulkopuolelle.

Kirjoittaja: 
Samppa Rautio

Näyttelijäntyöhön kuuluu ajoittain myös vähäisissä vaatteissa esiintyminen. Suomi-elokuvissa on nähty niin Samuli Edelmannin kuin Jasper Pääkkösen penikset sekä Tommi Korpelan takamus. Useat suomalaisnaiset ovat esiintyneet yläosattomissa. Viimeisimpänä television puolella Iina ja Minka Kuustonen.

Lokakuussa median syynissä olivat muun muassa Putouksen aiemmilta kausilta tutun Iina Kuustosen rinnat. Lokakuun lopulla Ylen TV2-kanavalla käynnistyi Syke-niminen sairaalasarja, jota Kuustonen tähdittää. Lööpit kertoivat, että Kuustonen esiintyy sarjan avausjaksossa rintamus paljaana. Näin kävikin. Kohtaus oli noin neljän sekunnin mittainen.

Marraskuun 10. päivä käsiteltiin Iinan pikkusiskon Minkan yläosattomuutta. Minka Kuustonen näyttelee 16. marraskuuta Ylen TV1-kanavalla alkavassa Tellus-rikossarjassa. Lööppi laski, että jo ensimmäisessä jaksossa Minka vetelee rinnat paljaana neljässä kohtauksessa. Yksi näistä tapahtuu saunassa Vesa Vierikon kanssa. Uuh.

Kaikkien Kuustosten perheenjäsenten rinnat eivät kelpaa medialle. Yksi on jäänyt joukosta pois. Minkan ja Iinan isä Mikko Kuustonen ei ole paljastanut yläosatonta vartaloaan ja siihen on syynsä.

- Graafikko Jouni Leskinen on tehnyt suurimman osan levyjeni kansista upealla asenteella. Auroralle päätimme tehdä jotain uutta ja ostin romanttisen seuramatkan itselleni ja valokuvaaja Lauri Erikssonille. Matkustimme Sri Lankalle, jossa vuokrasin Menika-nimisen elefantin päiväksi. Kuljimme ympäriinsä norsun kanssa ja Lauri kuvasi. Hän ehdotti myös, että olisin kuvissa ilman paitaa mutta totesi muutaman otoksen jälkeen muotikuvaajan kyynisyydellä: sun body nyt vaan ei toimi, Mikko Kuustonen kertoo kirjassa Q – Lauluntekijän tarina.

Joudumme tyytymään kuviin, joissa Mikko on vaatteet päällä. Tässä rintavarustus on verhoiltu siniseen kuviopaitaan.

Violetti paita raottaa jo hieman paljasta pintaa, mutta ei tästä ihan kohua saada aikaiseksi.

Raa'an lihan sijasta tuijotamme mansikoita.

Lue myös:

Iina Kuustonen pyyteli kollegoiltaan anteeksi: Olin mulkku

Iina Kuustonen seksikohtauksesta: Neljä sekuntia näkyy paljasta pintaa


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>