YleX:n Jani Hellemaa ja Aapo Rönkkö kyselivät sunnuntaina Ruisrockissa Jukka Pojan kuulumisia.
Ruisrockissa sunnuntaina esiintynyt Jukka Poika kertoili leppoisaan sävyyn kesäkuulumisiaan YleX:n Aapo Rönkön ja Jani Hellemaan haastattelussa.
Kesäaikaan ympäri Suomea aktiivisesti suhaava Jukka Poika oli saapunut Ruisrockiin Kemijärveltä, missä hänellä oli ollut keikka lauantai-iltana. Jukka Pojan kesä onkin lyöty keikkoja täyteen ja hän intoutui vitsailemaan aiheesta.
- Suomessa pääsee lehtien keikkakuninkaiksi ja -kuningattariksi laiskottelemalla, Jukka Poika naureskeli.
Jukka Pojan mielestä iltapäivälehdet jakelevat keikkakuninkaiden ja -kuningattarien kruunuja artisteille liian heppoisin perustein.
- Esimerkiksi Jenni Vartiaisella on kesäkuukausina ihan kunnioitettava 32 keikkaa, mutta minulla on kesäkuun alusta elokuun loppuun yhteensä 47 keikkaa. Milloin minut kruunataan keikkakuninkaaksi? Jukka Poika veisteli.