Selvitimme poliisin avustuksella, miten suomalaiset pysyisivät vedenpinnan yläpuolella riehakkaan keskikesän juhlan riennoissa.
Juhannus on hieno kansanjuhla, mutta vuotuiset hukkumistilastot vetävät mielen matalaksi. Turun poliisin ylikomisario Timo Malisen mukaan hukkumisia ennaltaehkäisevä valistustoiminta on loppuun kaluttu eikä kaikkien humalaisten valvominen ole mahdollista. Sen sijaan hieman radikaalimpi ratkaisu voisi toimia – pelastusliivit kaikille.
- Sillä estettäisiin hukkumiset. Ainakin luulen niin, Malinen sanoo.
Osa ihmisistä laiminlyö pelastusliivien käyttöä muun muassa tyyliseikkojen takia. Entä jos lasten kelluntapuvusta tehtäisiin aikuisten versio ja samalla Suomen virallinen juhannusasu?
- Siinä olisi varsinainen unisex-asu kaikille. Ei tarvitsisi miettiä pukeutumissääntöjä tai etikettejä lainkaan, Malinen arvioi.
"Jos mittari värähtää..."
Veteen päädytään valitettavan usein pullon tyhjennysoperaation ja saunomisen jälkeen. Ehdotimme poliisille alkolukkoa suomalaisten rakastamaan saunaan. Puhallutus ovella ja jos mittari värähtää liikaa, ovet menevät kylpijän nenän edestä lukkoon.
- Tämähän olisi aivan loistavaa! Saman alkolukon voisi vielä kehittää pullonsuuhun eli jos puhaltaa tietyn promillemäärän yli, ei pullo enää avaudu.
Iso ongelma ihmisten juhannusjuhlissa on Malisen mukaan se, että sää jätetään usein huomioimatta ja lähdetään kesätamineissa luontoon ajattelematta seurauksia.
- Ihmiset katsovat pukeutuvat usein vain vuodenajan mukaan piittaamatta siitä, minkälainen sää ulkona on. Varsinkin pohjoisessa jos elohopea painuu miinuksen puolelle, vaaditaan toisenlaista pukeutumista.
Olisiko juhannuksen pukeutumisvinkki siis pilkkihaalari, johon on ommeltu kiinni kellukkeita?
- Se toimisi taatusti, Malinen toteaa.
YleX:n toimitus toivottaa kaikille maltillista ja hauskaa juhannusta!