Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Poikabändi The Fooo tulee Suomeen – Järjestää faneille juhlat

$
0
0

The Fooo toivoo fanejaan tulemaan paikalle Helsingissä, kun he järjestävät pienen tapahtuman. Poikabändi on ehtinyt versioimaan jo suomalaista The Bomfunk MC's -yhtyettä.

Kirjoittaja: 
YleX

Ruotsissa suurta suosiota nauttiva poikabändi The Fooo on tulossa Suomeen torstaina 5. kesäkuuta järjestämään juhlat faneilleen. The Fooon pojat kuvaavat samalla Helsingissä, Linnanmäellä, uuden katuvideon. Kyseessä on samanlainen tapahtuma, jonka bändi on järjestänyt hiljattain esimerkiksi Norjassa, Oslossa.

The Fooo on julkaissut Instagramissa faneilleen videon ja he toivovat faneja paikalle kello 16.40.

 

Tältä näytti bändin Oslon tapahtumassa.

 

Poikabändin jäsenet ovat Oscar "O.G." Molander, Oscar Enestad, Omar Rudberg ja Felix Sandman.

The Fooo on julkaissut juuri debyttilevynsä, Off the Gridin, ja sen biisejä on nähty useaan kertaan Ruotsissa iTunes-listan kärjessä. Siltä on myös julkaistu cover-versio suomalaisen The Bomfunk MC's -yhtyeen Freestyler-hitistä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>