Rokkarit tavoittelevat hoikkaa olemusta, siinä missä räppärit pullistelevat muskeleillaan. YleX listasi 17 kuvaa siitä, mitä rock tekee miesvartalolle.
HIM-yhtyeen hoikka keulakuva Ville Valo harrastaa ketjussa polttamisen lisäksi pyöräilyä. Rokkari kertoi YleX:n haastattelussa viime kesänä, että hän suunnitteli polkevansa Helsingistä Turkuun Ruisrock-keikalleen.
Ikinuori Michael Monroe pitää itsensä kovassa keikkakunnossa lavarakenteisiin kiipeilemisen lisäksi joogan ja lenkkeilyn avulla.
Michael Monroe Ruisrockissa 2012 - Kuva: Tomi Mikola
The Rasmus -laulaja Lauri Ylösen harrastuksiin kuuluvat muun muassa skeittaus, veneily ja BMX-pyöräily. She's a Bomb -musavideolla artisti on harrastanut myös tankotanssia naiseksi pukeutuneena.
Lauri YlönenLevynkansissa pyllistelyn lisäksi Lapkon keulakuva Ville Malja (kuvassa keskellä) harrastaa lenkkeilyä.
LapkoVielä vuonna 2003 Negative-yhtyeen keulakuva Jonne Aaron kuntoili heittelemällä telkkareita hotellihuoneiden ikkunoista ulos. Lööppeihin päätynyt harrastus on sittemmin jäänyt puhtoisemman imagon myötä.
Jonne AaronPorvoolaistunut Herra Ylppö harrastaa muun muassa lenkkeilyä ja nyrkkeilyä. Muusikko on kertonut, että juokseminen auttaa hänen paniikkihäiriöönsä.
Herra YlppöVon Hertzen Brothersin laulaja-kitaristi Mikko Von Hertzen harrastaa Äiti Amman halailun lisäksi joogaa.
Mikko Von Hertzen - Kuva: Tomi MikolaReckless Love -yhtyeen laulaja Olli Herman pitää rasvaprosenttinsa pienenä lavakeikistelyn lisäksi kuntosalilla.
Olli HermanThe 69 Eyes -yhtyeen rumpali Jussi69 (kuvassa ilman paitaa) esittelee usein keikoilla kuntosalilla treenattua vartaloaan.
The 69 EyesSanta Cruzin kuumikset laulaja-kitaristi Archie ja kitaristi Johnnyeivät harrasta mitään muuta kuin rock 'n rollia.
Archie ja Johnny kertovat pysyvänsä hyvässä kunnossa energisten keikkojensa ansiosta.
- Me emme todellakaan harrasta mitään karppausdieettejä tai vastaavia. Elämme täysillä ja tärkeintä on, että on fyysisesti ja henkisesti hyvä fiilis, eli kehon rasvaprosentti ei voisi vähempää kiinnostaa, muusikot kertovat YleX:lle.