Juju kannattaa kannabiksen dekriminalisointia.
Yhteiskuntakriittisestä musiikistaan tunnettu Juju vieraili vastikään A2:n teemaillassa puhumassa kannabiksesta. Muusikko kertoi YleX:lle, että vaikka kannabiksesta puhuminen julkisesti jännittää, on aiheesta tärkeää keskustella.
- Aine itsessään ei ole ongelman aiheuttaja. Taustalla on aina jonkin toinen syy, johon haetaan pakokeinoa. Nämä ovat vaikeita aiheita, Juju toteaa.
Juju kannattaa kannabiksen dekriminalisointia, koska räppärin mielestä kannabiskäyttäjien rankaisemiseen käytetään turhaan verhorahoja. Muusikko ohjaisi kotietsintöihin ja oikekeuskuluihin käytettävät varat suoraan päihdeongelmien hoitoon.
- Jos kannabiksen käyttäjä saa merkinnän, hän voi menettää työnsä ja koulutuspaikkansa. Valtio saa sakoista minimaalisen määrän rahaa takaisin kuluihin verrattuna, Juju pohtii.
Juju tietää mistä puhuu, koska on itsekin paininut päihdeongelmien kanssa. Räppärillä on kuitenkin ymmärtäväinen äiti, jonka kanssa muusikko on nuorena pystynyt puimaan masennuksen todellisista syistä.
- Moni ystävistäni ei voinut puhua ongelmistaan kotona. Vanhempien liian jyrkät asenteet johtivat vain pahempaan piilotteluun. Oma päihteidenkäyttöni väheni, kun löysin ongelman todelliset syyt, Juju muistelee.
Juju ei koe joutuneensa silmätikuksi laittoman aineen puolustamisen vuoksi. Yksittäiset ihmiset ovat kuitenkin ottaneet räppäriin yhteyttä Facebookissa.
- Eräskin huolestunut äiti lähetti minulle viestin. Ymmärrän kyllä huolen, mutta kannustan vanhempia avoimeen keskusteluun, Juju neuvoo.
Juju on himoartistihaastattelussa lauantaina 22. maaliskuuta. Äänestä YleX Himotuimmat -listalla ja kuuntele ohjelma lauantaisin 11–13.
Katso A2:n Kannabis-ilta alta tai Yle Areenasta.
Lue myös:
Kuka on Suomen paras räppäri? Äänestä suosikkiasi!
Nähdäänkö YleX:n juontajia Jujun tulevalla musiikkivideolla?
Suomalaisräppäri Juju: Seksuaalinen turhautuminen johti itsemurha-ajatuksiin