Helsingin Bio Rexissä tiedotustilaisuuden pitänyt Robin paljasti esiintyvänsä Helsingin olympiastadionilla ensi kesänä. Paljastukset eivät kuitenkaan siihen loppuneet, vaan poppari kertoi YleX:lle harkitsevansa laulukielen vaihtoa.
Uutisoimme aiemmin tänään, että Robin keikkailee Helsingin olympiastadionilla ensi kesänä. Tiedotustilaisuuden päätteeksi poppari kertoi YleX:lle haaveilevansa myös kansainvälisestä urasta.
- Kyllä se on yksi muun haaveista. Tietysti se vaatii aika paljon omistautumista, koska kieli vaihtuu, Robin kommentoi.
Poppari on valmis tekemään töitä haaveensa eteen, mutta peruskoulu on ensin suoritettava kunnialla loppuun.
- Tietysti se vaatii sen, että peruskoulu on käyty loppuun ja saadaanko tarpeeksi hyvää biisiä, millä voisi edes lähteä yrittämään mitään. Sen eteen olen kyllä valmis tekemään töitä, mutta toistaiseksi sulatellaan hetki vielä, kun peruskoulu on kesken, Robin sanoo.