YleX:n Uuden musiikin iltavuoro esittelee radiossa ja netissä demoasteella olevia Kellarin bändejä ja artisteja maanantaista torstaihin. Viime viikon parhaaksi Kellari-bändiksi YleX:n musiikkitoimittajat valitsivat Shape of Colour.
Uuden musiikin iltavuoron musiikkitoimittajat valitsivat viime Viikon Kellaribändeistä parhaaksi Shape of Colourin seuraavin sanoin:
- Pätevää soittoa ja hienosti soljuvaa tunnelmointia, joka ei missään vaiheessa muutu liian juustoiseksi. Dynamiikka toimii sekä vuorottelu puhtaiden ja huutolaulujen välillä on sovitettu hienosti. Nostatukset ja paisuttelut hyvin hallussa. Jytisee!
Milloin ja miten aloititte musan tekemisen?
- Bändin kitaristi Markus ja laulaja Janne soittivat jo ennen Shape of Colouria samassa bändissä. Suunnitelmissa oli pistää tulevaisuudessa ihan uusi bändi pystyyn ja muut jäsenet löytyivätkin helposti kaveriporukan kautta. Olimme aiemminkin soitelleet yhdessä, mutta voi sanoa, että virallisesti aloitettiin syksyllä 2012.
Mitkä ovat tähänastisen urasi suurimmat saavutukset?
- Esikois-EP:n julkaisu. On hienoa, että saatiin jotain fyysistä ulos. Lisää biisejä tehdään kovaa vauhtia ja suuremmat saavutukset ovat vielä edessä päin.
Paljonko olette keikkailleet ja minkälainen live-bändi olette?
- Shape Of Colour ei ole vielä keikkaillut, mutta jäsenillä on muista bändeistä aiempaa keikkakokemusta. Keikkailu on tarkoitus aloittaa ja tällä hetkellä lähimmäksi sitä fiilistä pääsee kuuntelemalla Alive-levyä, jonka instrumentit ovat äänitetty livenä.
Mihin tähtäätte, onko musiikki vain harrastus vai haluatteko siitä ammatin?
- Musiikki on enemmänkin osa elämäntapaa. Tässä bändissä tehdään yhdessä paljon muutakin kuin soitetaan musiikkia. Esimerkiksi skeitataan, kokkaillaan, saunotaan ja pelataan Fifaa. Musiikin kautta on hyvä purkaa omia tunteita ja jokainen bändin jäsen tuo kappaleisiin aina jotain itsestään. Siitä syntyy Shape Of Colour. Musiikki on hyvä syy viettää aikaa ystävien kanssa ja jos soittaminen ei jostain syystä nappaa, niin muutakin yhteistä tekemistä löytyy. Tärkeintä musiikin tekemisessä on pitää into päällä.
Ketkä ovat esikuvianne?
- Yksittäisiä esikuvia on vaikea nostaa esiin, mutta lähinnä suurin arvostus on sellaisia artisteja kohtaan, jotka tekevät musiikkia intohimolla ja rakkaudesta lajiin.
Mikä on bändin roolitus biisinteossa? Kuka tekee biisit?
- Meillä ei ole yhtä ainutta tapaa säveltää, vaan käytämme monenlaisia eri variaatioita. Joskus joku bändin jäsen on valmistellut biisin etukäteen hyvin pitkälle. Toisinaan inspiraatio voi lähteä kuuntelemalla muiden musiikkia ja onhan niitä kappaleita tehty myös ihan jalkoihin rummuttamalla ja riffejä hyräilemällä. Biisit sävelletään yksinkertaisesti ihan fiiliksen ja tilanteen mukaan. Paikkana voi olla vaikka bändikämppä tai festariteltta.
Onko sanoituksilla tärkeä rooli?
- Kyllä sanoituksella on merkitystä. Sanoitukset kumpuavat pääosin sen hetkisistä fiiliksistä ja Alive-levyllämme lauletaan pitkälti toivosta sekä toverihengestä.
Onko kielellä suuri merkitys?
- Kielenä englanti tuntuu yksikertaisesti luonnollisimmalta tavalta ilmaista tunteensa musiikissa.
Miltä tuntuu, kun oma biisi soi radiossa?
- Onhan se kova homma.
Katso lista Viikon Kellaribändeistä.
YleX:n Kellarin kautta demoasteella olevat bändit ja artistit voivat saada musiikkiansa radioon. Lue ohjeet ja lähetä oma kappaleesi - tästä aukeaa tie tähtiin – tai vähintäänkin radioaalloille asti!