Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Korso-ohjaaja: Joissain hyppykohdissa käytettiin stunttia

$
0
0

Tänään 28.2. ensi-iltansa saa Helsingin Korsoon sijoittuva elokuva, jossa pelataan koripalloa ja kuullaan räppiä. Akseli Tuomivaara kertoi, että elokuvan päätähti treenasi koripalloa rooliaan varten, mutta joissakin kohdissa turvauduttiin stunt-mieheen.

Kirjoittaja: 
Iida Korhonen
Lähde: 
YleX Aamu

Korso-elokuva kertoo Markuksesta, joka haaveilee katukoristähteydestä New Yorkissa. Ohjaaja Akseli Tuomivaara kertoi YleX aamussa, että koripallokulma haluttiin ottaa tosissaan.

- En itse ole koripallomiehiä, mutta jalkapalloa olen pelannut koko ikäni. Sitä kautta tajusin, ettei tätä (koripalloa) voi ottaa kevyesti, vaan sitä lähdettiin rakentamaan tosissaan.

Elokuvan päähenkilöä Markusta näyttelee Mikko Neuvonen, joka Tuomivaaran mukaan luonnollisesti treenasi koripallon pelaamista rooliaan varten.

- Ei leffa kuitenkaan kerro vaan siitä, että päähenkilö pompottaa palloa. Mikko treenasi tätä varten, mutta jossakin hyppykohdissa käytettiin hänen näköistään kaveria.

Korso-elokuvassa on vahvasti mukana räppimusiikki. Ohjaajan mukaan oikeita kappaleita etsittiin pitkään, sillä suomi-räpissä lyriikat määrittelevät niin paljon. Leffan musiikkituottaja on pitkään Fullsteamilla työskennellyt Otso Kähönen, ja Korsossa on mukana kotimaista räppiä K-X-P:sta Liemiseen ja MattiP:hen.

- Piti löytää biisejä, joihin itse uskoo. Se oli pitkä prosessi. MattiP teki meille biittejä ja niitä testailtiin. Koripallon pomppiminen tarvitsee alkuvoimaista rosoista biittiä mukaansa.

Lue myös:

Korso-elokuvan ohjaaja: Ei olla stadissa leikkimässä gettomeininkiä 

Korso-elokuvan tekijät: Tarkoitus ei ole halveksua nuoria tai lähiöelämää 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>