Festarikävijä joutuu maksamaan parin päivän tapahtumaelämyksestä reilun satasen.
Kesän festivaalit kuuluvat olennaisena osana monen suomalaisen suvisuunnitelmiin. Lippujen hinnat ovat jatkaneet tasaista kasvuaan, mutta festaroimaan pääsee pariksi, kolmeksi päiväksi hieman yli sadalla eurolla. Provinssirockin järjestämisestä vastaavan Selmun toiminnanjohtaja Juha Kivelä kertoo Yle Uutisille, etteivät hinnat määräydy muiden festivaalien hintalappujen mukaan.
- Totta kai sitä seurataan, mutta kyllä päätökset tehdään perustuen omaan esiintyjäkaartiin. Mutta kyllä olemme tietoisia siitä, mitä liput muualla Suomessa maksavat, Kivelä avaa hinnoittelulinjausta.
Artistikiinnitykset ovat festivaalien suurin yksittäinen kuluerä ja vie noin puolet keskimääräisen festarin kokonaisbudjetista. Toinen puolisko koostuu erinäisistä kuluista, kuten sähköstä, vedestä, rakennelmista ja järjestyksen valvonnasta. Myös festivaalikansan vaatimustaso on noussut sen ikääntymisen myötä.
- Festivaaliväki on vanhentunut ja luonnollisesti se tarkoittaa sitä, että festivaaleilla odotetaan parempia palveluja ja ne maksavat myös järjestäjälle kustannuspuolella, Kivelä summaa.
Mitä festarit sitten maksavat?
Kahden päivän festareista Seinäjoen Provinssirock, Joensuun Ilosaarirock ja Oulun QStock ovat antaneet tapahtumalleen 95 euron hintalapun. Tampereella elokuussa juhlittavan Blockfestin kahden päivän lippu puolestaan irtoaa hieman halvemmalla – 87,5 eurolla. Viimeksi mainitussa myös YleX on mukana.
Halvin kolmen päivän festarilippu löytyy Kauhajoen Nummirockista, joka kustantaa 110 euroa. Kallein puolestaan Helsingin Flow Festivalista, jonne kolmen päivän lipun on pystynyt varaamaan hyvissä ajoin viime vuonna 135 eurolla. Turun Ruisrock, jossa YleX on niin ikään mukana, tarjoaa sekä kahden että kolmen päivän lippupaketteja 110 ja 125 euron hinnalla.