Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Korso-elokuvan tekijät: Tarkoitus ei ole halveksua nuoria tai lähiöelämää

$
0
0

Korso-elokuva käsittelee elämää lähiössä ja kotikulmilta poispääsyn kaipuuta. YleX Etusivun toimittaja Iida kävi tiedustelemassa tekijöiltä, mitä nämä oikein lähiöelämästä tietävät. 

Kirjoittaja: 
Anni Saastamoinen
Lähde: 
YleX Etusivu

Tulevana perjantaina, 28. helmikuuta elokuvateattereissa ensi-iltansa saava Korso-elokuva kertoo lähiöelämästä. Vantaalla sijaitseva Korso nousee usein esiin keskusteluissa, kun aiheina ovat lähiöt, syrjäytyminen ja maahanmuuttoon liittyvät ongelmat. YleX Etusivu selvitti, mitä elokuvan taideteollisen korkeakoulun käyneet ohjaaja Aleksi Tuomivaara ja tuottaja Mark Lwoff oikein lähiöelämästä ja syrjäytymisestä tietävät. 

YleX Etusivun toimittaja Iida Rauhalammi istutti Tuomivaaran ja Lwoffin Korso-elokuvassakin nähtyyn Sorento-baariin. Kävi ilmi, että samaisen pöydän ääressä miekkoset olivat keskustelleet elokuvasta muutamia vuosia sitten. 

- Oltiin viimeksi täällä kolme vuotta sitten, istuttiin samassa pöydässä käsikirjoittajien kanssa, kun lähdettiin tekemään tätä elokuvaa. Joku paikallinen tuli juttelemaan meille ja kysyi, ollaanko me Ahvenanmaalta, miehet naureskelevat. 

Lähiöelämä ei ole kummallekaan elokuvan tekijälle järin tuttua, mutta käsikirjoitus herätti kiinnostuksen välittömästi. Tuomivaaran ja Lwoffin mukaan Korso-elokuva voisi sijoittua mille tahansa muullekin paikkakunnalle - olennaisinta elokuvassa on mielenmaisema. 

- Tuntui, että tämä elokuva voisi sijoittua mihin vain Suomessa. Oma lähiympäristö ahdistaa, vaikka samalla se on rakas paikka. Aina se, mikä on lähellä tuntuu jotenkin ankeammalta, miehet tiivistävät. 

Elokuvan päähenkilö Markus haaveilee koripallotähteydestä Amerikassa, mutta tosielämässä kuviot pyörivät kavereiden ja kaljan kittaamisen ympärillä. Syrjäytyminen on elokuvassa vaaniva teema. 

- Voi ajatella kliseenä, mutta toisia tyyppejä vain potkitaan elämässä eteenpäin ja toiset jää vähän. Ettei anneta elämän rakennuspalikoita tai suuntaa, että täytyy itse keksiä jotain ja raapia jotain kasaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>