Blockfest järjestetään Tampereen Ratinanniemessä 1.–2. elokuuta.
Cheek nousee Blockfestin päälavalle lauantaina 2. elokuuta. Kaupunkifestivaali tiedottaa räppärin lisäksi yhdeksästä uudesta suomalaisesiintyjästä. Festareilla nähdään myös Brädi, Elastinen, Juju, Noah Kin, Ruger Hauer, Ruudolf & Karri Koira, Solonen & Kosola ja Timo Pieni Huijaus.
- Olen esiintynyt tapahtumassa sen ensimmäisestä järjestysvuodesta lähtien. Blockfestistä on tullut mulle tärkeä perinne, Cheek kertoo tapahtuman tiedotteessa.
Cheekin aiemmat esiintymiset Blockfesteillä ovat olleet ikimuistoisia hetkiä. Vuonna 2011 räppäri heitteli keikkansa aikana seteleitä yleisöön ja viime elokuussa Cheek esitti festareilla ensimmäistä kertaa uuden kappaleensa Vihaajat vihaa.
Blockfest järjestetään seitsemättä kertaa ja sen avauspäivän pääesiintyjänä nähdään hip hopin elävä legenda Snoop Dog. Tapahtuma on aikaisemmin varmistanut myös Asan, Graciaksen, JVG:n, Mikael Gabrielin, Redraman sekä Monsp Recordsin artistien Mäkkin ja Kuben keikat.
Blockfestistä on kasvanut lyhyessä ajassa yksi Suomen suosituimmista urbaanin musiikin festivaaleista, joka keräsi viime vuonna yli 30.000 kävijää. Festivaali on tunnetusti aina myynyt liput loppuun jo ennakkomyynnin aikana. Tapahtuman uusi päämediakumppani on YleX, jonka kanssa Blockfest tulee tekemään laajamittaista yhteistyötä läpi kesän.
Lipput tapahtumaan voi hankkia Lippupalvelusta ja Tiketistä. Lippujen hinnat alkaen 49 euroa ja toimitusmaksut.
Lue myös:
Blockfest-liput nyt myynnissä
Snoop Dogg – ja YleX Blockfesteille