UMK-voittaja Krista Siegfridsillä on hänen omien sanojensa mukaan takana maailman siistein kesä. Laulaja on päässyt UMK-voiton jälkeen keikkailemaan myös ulkomaille.
Uuden Musiikin Kilpailun uudet kisaajat julkistetaan tiistaina 10. joulukuuta suorassa nettilähetyksessä, osoitteessa yle.fi/umk. Viime kauden keulakuvaksi nousi hääpukuinen Krista Siegfrids.
Siegfrids nousi Marry Me -kappaleella sekä näyttävällä show'lla Uuden Musiikin Kilpailun voittoon ja sen myötä Suomen edustajaksi vuoden 2013 Euroviisuihin. Krista kertaa kuluneen vuoden hulabaloota ja tunnelmia, jotka ovat olleet päätähuimaavat. Lisäksi Krista avaa UMK:n vaikutusta uraansa.
- UMK on mahtava kokemus ja mahdollisuus. Sain levytyssopimuksen ja pääsin esiintymään Barona Areenalle. Euroviisut oli myös mahtava kokemus. Se on aina ollut mun haave ja meidän show oli ihan mahtava. UMK on paras juttu, minkä olen ikinä tehnyt, Krista sanoo.
Katso Krista Siegfridsin inspiroiva video alta.