YleX:n Viikon albumina soi Redraman Reflection. Räppäri avautuu Viikon albumi -haastattelussa muun muassa surusta, jota hän on joutunut käsittelemään veljensä menehtymisen jälkeen.
Redraman rakas veli Albert menehtyi vuonna 2010. Muusikko on siitä asti halunnut omistaa kaipaamalleen broidilleen biisin, mutta mikään kappale ei ole räppärin mielestä ollut riittävän hyvä. Siksi hän päätti omistaa Albertille kokonaisen albumin.
- Kaipaan häntä joka päivä, mutta pystyn elämään sen asian kanssa. Se on isoin suru, jonka olen joutunut kohtaamaan ja siihen liittyy kaikkia muitakin tunteita kuin suru, muusikko avautuu.
Räppäri oli hyvin läheinen veljensä kanssa pienestä pitäen. Albert myös kannusti Redramaa musiikkiuralle.
- Hän vakuutti, että kannattaa alkaa räpätä. En halua kertoa kuolinsyytä, mutta se tuli puun takaa. Suojelen äitiä, enkä siksi halua puhua julkisuudessa siitä enempää, Redrama perustelee.
Kuuntele Redraman 28. helmikuuta julkaistava väkevä uutuusalbumi ennakkoon alta.
Kuuntele Redraman kertomuksia Reflection-albumista kuluvalla viikolla joka arkipäivä Uuden musiikin aamu- sekä iltavuoroissa.