Punkrockbändi Green Day toteutti monen australialaisfanin haaveen heittämällä intiimin pubikeikan. Salakeikasta ilmoitettiin twiittaamalla vain tuntia ennen sen alkamista.
Huippusuosittu Green Day kiertää parhaillaan Australiaa ja on intoutunut heittämään isojen areenoiden lisäksi myös pienemmän keikan. YouTubeen ladatulla videolla bändi esiintyy sydneyläisessä hotellin pubissa.
The Daily Telegraph Australia kertoo, että salakeikasta ilmoitettiin twiittaamalla vain tuntia ennen sen alkamista. Some-viesti aiheuttikin pienen ryntäyksen, kun fanit lähtivät liikkeelle sisäänpääsyn toivossa.
Salakeikan järjestäjien kerrotaan olleen kuin ällikällä lyötyjä, kun he saivat muutamassa minuutissa sovittua Green Dayn kanssa esiintymisestä.
Green Day on ilmoittanut vetäytyvänsä keikoilta hetkeksi aikaa Australian kiertueen jälkeen.
YouTubesta löytää lisää videoita salakeikasta esimerkiksi hakusanoilla: green day live captain cook.