Voidaan puhua jo selvännäkijästä, jos veikkaa lätkäpelin tuloksen oikein ja tietää kaksi kolmesta maalintekijästä ennen ottelua.
YleX Aamun kuuntelija veikkasi oikein talviolympialaisissa pelatun Suomen ja Venäjän välisen jääkiekko-ottelun lopputuloksen sekä matsin maalintekijät lähes täydellisesti. Kilpailuun soittanut Janiäimistytti Aamun juontajat tulosveikkauksillaan.
- Olen aiemminkin sanonut, että meillä on maailman fiksuimmat kuuntelijat. En ole kuitenkaan tiennyt, että he ovat niin fiksuja kuin meille eilen soittanut Jani on, Ile hehkutti torstaina.
Jani soitti keskiviikona Ei ykköseen vaan kakkoseen -kilpailuun, jonka aluksi Ile kysyi häneltä veikkausta Suomen ja Venäjän vastaisen jääkiekko-ottelun tuloksista.
- Kolme-yksi. Granlund tekee yhden maalin ja Aaltonen voisi tehdä toisen, Jani totesi.
Peli päättyi Janin veikkaamiin 3-1 lukemiin Suomelle. YleX Aamun Ile ja Mattihehkuttivat Janin oraakkelin taitoja seuraavana päivänä.
- Mä en enää ikinä jätä tekemättä pitkävetoa, Ile harmitteli ja sanoi lähettävänsä Janille vähintään YleX Aamun mukin.
Matti oli lisäksi lupaillut Janille osinkoja pitkävedosta, jos Ile olisi sen tehnyt. Jani tiesi kaikki maalintekijätkin oikein, paitsi Teemu Selänteen, jonka Matti vitsailikin olevan itsestäänselvyys.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat välierässä perjantaina 21. helmikuuta kello 14 alkaen. Ottelu lähetetään suorana TV2:ssa ja Yle Puheessa.
Kuuntele pätkä:
Lue myös:
Miltä kuulostaa jääkiekko naisen selostamana? Jenspa näyttää mallia!