Brädin kolmannella soololevyllä on yhteiskappale Cheekin ja TS:n kanssa.
Brädi työstää kolmatta sooloalbumiaan, josta on räppärin sanoin tulossa artistin tähänastisen uran paras levy. Julkaisua suunnitellaan toukokuulle, jotta albumin kesähitit pääsevät oikeuksiinsa. Levyn ensimmäisellä sinkkubiisillä Hätähuuto laulaa Apulannasta tuttu Toni Wirtanen ja albumilla on muitakin nimekkäitä vierailijoita.
- Tulossa on kappale Cheekin ja TS:n kanssa. En ole päässyt Cheekin parille edelliselle levylle vierailemaan, joten nyt on hänen vuoronsa käväistä minun albumillani.
Brädi muodostaa Cheekin ja TS:n kanssa Herrasmiesliigan, jonka vuotuisesta Ei pahalla mut tahallaan -uuden vuoden kappaleesta on muodostunut jo perinne. Vaikka Brädin levylle tehdyssä kappaleessa on vahva tsemppaustunnelma, se ei ole räppärin mukaan samanlaista keulimista kuin Herrasmiesliigan aikaisemmat biisit.
- Sanoin pojille, että tehdään välillä jotain muuta, kyllä ne tietää jo, että me ollaan parhaita.
Brädi kertoo YleX:lle, että yksi levyn yllätysvieraista on nuori lahjakkuus Nikke Ankara, joka pieksee suuta niin, että tukka lähtee päästä. Myös laulaja Illiä kuullaan albumilla. Kolmannen levyn nimeksi tulee III. Nimen taustalla on monta merkitystä.
- 5th Element -ryhmä teki aikaan omakustanteena levyt I, Kakkonen sekä 2,8‰ -nimisen mixtapen. Nyökkään vanhan jengin suuntaan ja vien homman soololevynä loppuun.
Brädin on haastattelussa YleX Himotuimmat -ohjelmassa lauantaina 22. helmikuuta. Kuuntele YleX Himotuimmat lauantaisin 11–13.
Lue myös:
Brädi oli ala-asteella pahis – poltti maantiedon kirjat
Brädi Toni Wirtasen kanssa tehdystä Hätähuudosta: Oli tarve tehdä biisi, jossa on sanomaa
Brädi uudesta levystään: Ei pelkkää vakavaa valistusta