Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Markus Selin: Aion mennä katsomaan valmiin Mannerheim-elokuvan

$
0
0

Vuosituhannen alusta asti vireillä ollut Mannerheim-projekti on kohdannut monia vaikeuksia, mutta elokuvasta unelmoinut Selin tahtoo nähdä lopputuloksen.

Kirjoittaja: 
Timo "Timppa" Launonen
Lähde: 
Yle, YleX Aamu

Elokuvatuottaja Markus Selin vieraili YleX Aamussa tiistaina ja jakoi mietteitään Mannerheim
-elokuvaan liittyen. Projekti on venynyt muun muassa taloudellisten ongelmien ja ohjaajan vaihdoksen takia, eikä Selin ole enää virallisesti elokuvanteossa mukana. Mieheltä udeltiin, aikooko hän kuitenkin mennä katsomaan valmiin teoksen?

- Totta helkkarissa, Selin jyrähti.

Maanantaina Jörn Donner ilmoitti, että hänellä on työn alla kaksi Mannerheim-elokuvaa, joiden ohjaaja tulee olemaan Lauri Törhönen. Alusta asti produktiossa mukana ollut Selin ei ole tästä lainkaan katkera.

- Loistavaa, että joku tekee. Kysymys ei ole siitä, kuka sen tekee, vaan että elokuva tehdään.

Selin ei ole kuitenkaan aivan täysin haudannut ajatusta elokuvantekoon osallistumisesta, mikäli sellainen mahdollisuus tulee vastaan.

- Hienoa, jos saavat sen liikkeelle. Olen vilpittömän onnellinen ja toivotan heille kaikkea hyvää hankkeeseen. Jos tarvitaan apua, niin autan tietenkin, Selin päättää.

Kuuntele Markus Selinin vierailu YleX Aamussa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>