Sunrise Avenue soitti kevään ainoan keikkansa Suomessa perjantaina. Samalla bändi aloitti mittavan kiertueensa, jonka avaus todisti yhtyeen olevan kovassa keikkakunnossa.
Kävellessäni alkuillasta The Circus -klubin ohi, huomasin innokkaimpien Sunrise Avenue -fanien jo odottavan keikkapaikan ulkopuolella. Muistelinkin, että bändin fanit ovat hyvinkin sitoutunutta ja energistä porukkaa, kuten tämäkin sateessa jonottaminen todisti.
Kodin kautta käännyttyäni, saavuin paikalle juuri ennen lämppäribändi My First Bandin aloitusta. Lukuisista yrityksistä huolimatta, en ollut nähnyt kyseisen bändin keikkaa aiemmin ja huomasin harmittelevani sitä havaitessani, miten hyvästä livebändistä on kyse. Bändin lavakarisma muistutti The Killersistä ja yhtye vaikuttaa olevan hyvin valmis valloittamaan Eurooppaa Sunrise Avenuen siivellä, sillä keikka ei tosiaan tuntunut lämppäribändeille tyypilliseltä, "ei ne meitä kuitenkaan tulleet katsomaan" -aseenteella vedetyltä läpisoitolta. Yhtyeen uusin single Don't Break My Corazon muistutti seuralaiseni mukaan Bond-elokuvatunnaria – Ei ole hääppöinen vertaus. Joka tapauksessa My First Band on yhtye, joka kannattaa käydä tarkastamassa livenä.
Sunrise Avenuen kiertuealoitus oli vahva. Erilaiset sovitukset toivat hyvää potkua bändin Unholy Ground -levyn biiseihin ja niihin jo tunnetumpiinkin ralleihin. Vaikka Sunrise Avenuen musiikki ei välttämättä kotistereoissani vapaa-ajalla soikaan, niin olen kuitenkin aina seurannut mielenkiinnolla bändin uraa. Ehkä siksi, että yhtyeen julkaistessa läpimurtosinglensä Fairytale Gone Bad, otin itse ensiaskeleitani toimittajan uralla. Perjantaina hämmästyin, kuinka paljon yhtye on kehittynyt livebändinä. Biisien taitavat sovitukset, Osmo Ikosen pianotaiturointi, Riku Rajamaan kitarasoolot, Samu Haberin teatraaliset balladitunteilut ja viimeisen päälle mietitty valoshow saivat minut hetkeksi unohtamaan, että olen Suomessa ja The Circuksessa. Kuvittelin olevani Lontoossa Brixton Academyssä seuraamassa esimerkiksi Coldplayn keikkaa vuonna 2008, kunnes säpsähdin vieressä örmyävän nelikymppisen pariskunnan kiroiluun ja oluen läikyttelyyn.
Bändin keulakuva Samu Haber myönsi bändin jännittäneen kotiyleisön edessä esiintymistä, sillä yleisössä oli ystäviä, tuttuja ja sukulaisia. Lisäksi keikka oli loppuunmyyty.
- Jännitti ihan sikana. Oltiin tuolla noin 50 minuuttia sitten takahuoneessa ja mietittiin, tuleeko paskat housuun. No nyt ne on jo housussa, Haber nauratti yleisöä.
Myös monet Sunrise Avenuen ulkomaiset fanit olivat saapuneet katsomaan yhtyeen kiertueavausta. Paikalla oli faneja muun muassa Saksasta ja Venäjältä. Yhtyeen kiertue jatkuu loppuunmyydyillä keikoilla Sveitsissä ja Saksassa.
Sunrise Avenuen settilista 7.2.2014 Helsingissä:
Unholy Ground
I Can Break Your Heart
Lifesaver
Afraid Of The Midnight
Little bit Love
Angels on a rampage
Forever Yours
I don't Dance
Girl like You
If I Fall
Letters In The Sand
Welcome To My Life
Hurtsville
Fairytale Gone Bad
Encore:
Hollywood Hills