Yhdysvaltalainen pop punk -bändi All Time Low saapuu Suomeen odotetulle klubikeikalle A Love Like War -kiertueensa myötä.
Viime kesänä Rock The Beach -festivaalilla yleisön villinnyt All Time Low nähdään The Circuksessa, Helsigissä, sunnuntaina 16. helmikuuta. Yhtyeen A Love Like War -biisi on soinut syyskuussa Uuden musiikin iltavuoron Venla Kokkosen Viikon tehona.
Lukioaikaisten kaverusten coverbändinä aloittanut All Time Low on kulkenut pitkän matkan Baltimoren lähiöistä yhdeksi Yhdysvaltojen seuratuimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 2003 perustettu All Time Low tunnetaan ahkerasti maailmaa kiertävänä bändinä, jonka keikat pakottavat heittäymään mukaan yhtyeen riehakkaaseen menoon.
Liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa maanantaina 9. joulukuuta.