Tämän kylän homopoika -blogin perustajalta löytyy myös ymmärrystä kommenteillaan kohun aiheuttanutta Sinuhe Wallinheimoa kohtaan.
Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo julkaisi eilen 5. helmikuuta tiedotteen, jossa hän pyysi anteeksi tökeröjä sanavalintojaan Radio Novan haastattelussa aiemmin päivällä. Suomen Jääkiekkoilijat ry:n puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo kommentoi Enbuske Linnanahde Crew'n haastattelussa, kannattaako lajia ammatikseen pelaavan homoseksuaalin tulla uransa aikana kaapista.
- Se on hyvin vaikea yhtälö, kansanedustaja Wallinheimo totesi.
Tänään 6. helmikuuta kohua kommentoi YleX Etusivussa Tämän kylän homopoika -blogin perustaja Eino Nurmisto, joka on itse kasvanut pienellä paikkakunnalla kylän ainoana homona.
- Tästä on väkisin haluttu tehdä vähän turha kohu. Media on tarkasti valinnut ne pahalta kuulostavat kohdat ilman, että on otettu hyvältä kuulostavia asioita uutisjuttuihin. Se on ollut vähän tarkoitushakuista, Nurmisto sanoo.
Bloggaajalta riittää ymmärrystä myös Wallinheimon suuntaan.
- Hän on vaikeassa asemassa, kun pitää osata pelata joka suuntaa. Siinä mielessä ymmärrän häntä, mutta pitäisi ottaa selkeät paikat keskustelussa.
- Wallinheimon suurin virhe keskustelussa oli jäädä puoliväliin. Hän ei ottanut selkeää kantaa, kuten esimerkiksi Jaana Pelkonen, joka on ottanut hyvin selkeän kannan. Siitä ei tule vääriä johtopäätöksiä, Nurmisto vertaa viitaten Pelkosen kommenttiin, ettei tämä aio mennä naimisiin ennen kuin tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan.
Nurmisto ei voi ymmärtää, miksi homo oli jonkinlainen häiriötekijä.
- En näe, miksi homo olisi häiriötekijä joukkueessa, mies päättää.