Heikki Kuulan neljännen sooloalbumin ensimmäinen sinkku Rataraato julkaistaan 7. helmikuuta, mutta YleX pääsee soittamaan kappaletta ennen muita. Ensimmäisen radiosoittonsa kappale saa Uuden musiikin aamuvuorossa.
Heikki Kuula vierailee Uuden musiikin aamuvuorossa tänään esittelemässä uuden sinkkubiisinsä. Rataraato-nimisellä kappaleella on Kuulan lisäksi mukana Teemu Bergmanin luotsaama punkbändi Pää Kii sekä räppäri Paperi T. Kappale soi koko päivän yksinoikeudella YleX:ssä ja julkaistaan muualla vasta seuraavana päivänä.
Kuula on lupaillut, että uudella albumilla kuullaan Pää Kii -yhtyeen lisäksi muitakin genrerajoja ylittäviä vierailijoita. Soolomateriaalin lisäksi Kuulan, Pyhimyksen ja Volin yhtye Teflon Brothers julkaisee tänä vuonna musiikkia lastenlevyn muodossa.
Katso alta Rataraato-video ja kuuntele Kuulan vierailu Uuden musiikin aamuvuorossa klo 10–11.
Lue myös:
Pyhimys mullistaa Johannan – luvassa kiinnostavia rap-levyjä
Teflon Brothers tekee lastenlevyn: Haluamme Pedro Hietasen mukaan