Moni on liikuttunut Tuomon kirjoittamista kappaleista.
YleX jakoi lippuja Tuomon levyjulkaisukeikalle kilpailussa, jossa etsittiin Tuomon tuotannon parhaita lyriikoita. Laura L. rakastui Tuomoon ensikuulemalla, kun hän laittoin My Thing -levyn soimaan seistämän vuotta sitten. Albumin aloitusraita My Wish kouraisi naista heti sielusta.
- Siinä lauletaan I wish I didn't have to tell you how I feel / I wish that you just knew. Voisi sanoa, että Tuomo had me at hello, kaksi minuuttia debyyttilevynsä alusta.
Myös Kristiina K. hehkuttaa samaa kappaletta.
- Se kertoo kaikki toiveeni ja haaveeni. Laulan mukana silmät kiinni kyynel poskella. Se teksti on syvältä syntynyt, verestävistä haavoista, raskaista henkäyksistä ja kipeästä tunnista.
Tuomo on kirjoittanut soolomateriaalinsa lisäksi musiikkia mm. Quintessence ja Q-Contuum -yhtyeille, mutta myös muille artisteille. Sini T. on ihastunut Emma Salokosken esittämään Lamppulaulu-kappaleeseen. Pauli I. muistelee ensikosketustaan My Own Private Sunday -albumiin. Sen aloituskappale saa miehen yhä herkistymään.
- Muistan kun kävin julkaisupäivänä hakemassa levyn paikallisesta levykaupasta. Tiesin heti alkutahdeista, että taas on timanttista kamaa tulossa. Back to Day One kappaleen teema iski minuun erityisen vahvasti, koska olen itsekin melkoinen menneiden aikojen haikailija.
Tuomon neljäs sooloalbumi The New Mystique julkaistiin 31. tammikuuta. Levyn julkkaribileet järjestetään Tavastialla lauantaina 1. helmikuuta.