Edes kaksi loukkaantumista puolen vuoden sisällä eivät kykene lannistamaan lumilautailija Roope Tonteria. Hän uskoo, että pystyy osallistumaan Sotšin olympialaisiin helmikuussa.
Lumilautailija Roope Tonteri vieraili YleX Aamussa keskiviikkona 4. joulukuuta. Hallitsevan slopestylen sekä big airin maailmanmestarin matka kohti Sotšin olympialaisia ei ole ollut ruusuinen. Elokuussa Tonterin oikean käden olkaluu meni poikki Uudessa-Seelannissa ja valitettavasti lautailijan epäonni jatkui, kun marraskuun alussa Tonteri loukkasi kätensä skeitatessaan Sveitsissä.
- Lähden takaisin Manchesteriin Englantiin 7. tammikuuta. Viikkoa myöhemmin on tiedossa jonkinlainen 3D-kuvaus. Sen avulla nähdään, miten käsi on luutunut.
Tonteri myöntää, että vasta käden 3D-kuvausten jälkeen tiedetään paremmin, mikä on todellinen tilanne Sotšin Olympialaisten suhteen. Lautailija on kuitenkin itse optimistinen osallistumisestaan kisoihin.
- Te näette minut Sotšissa. Parempi mennä uusilla punasilla kuin vanhoilla vihreillä, Tonteri nauraa.