Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Yournalist: Emme ole aikuistuneet

$
0
0

Yournalist-yhtyeen Plays Jazz-levy soi tällä viikolla YleX:n Viikon albumina. Bändin jätkät eivät koe aikuistuneensa, jos uutukaista verrataan yhtyeen aikaisempiin levyihin.

Kirjoittaja: 
Iida
Lähde: 
YleX Viikon albumi

Turkulaistrio Yournalistin Plays Jazz -levy edustaa tällä viikolla YleX:n Viikon albumina. Usein kuullaan artistien ja yhtyeiden kuvailevan uutta albumia kasvutarinaksi ja kertovan kasvaneensa itse musiikillisesti edelliseen albumiin verrattuna. Näin ei ole käynyt Yournalistin kohdalla. Yhtyeen rumpali Mikko Koskinen kertoo, että uusi levy on verrattavissa esikoisalbumiin. 

- Tää on enemmän meidän debyytti kuin edelliset. Me ei olla aikuistuttu yhtään, vaan päinvastoin.

Laulaja-kitaristi Oskari Ruohonen sanoo, että Plays Jazz -levyllä kuulee, mitkä biisit on tehty missäkin tunnelmissa.

- Kun pelleillään, niin se tulee rehellisesti. Jos tiettynä päivänä oli levoton olo, sen pitää kuulua levyllä. Siellä on esimerkiksi biisi, joka on tehty levottomissa tunnelmissa, ja siellä on biisi joka on tehty levollisissa tunnelmissa. Se on rehellinen kuva. Ei ole yritetty pelastaa niitä fiiliksiä.

Kuuntele levy! 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>