Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Brädi Toni Wirtasen kanssa tehdystä Hätähuudosta: Oli tarve tehdä biisi, jossa on sanomaa

$
0
0

Brädin ja Apulannan keulahahmo Toni Wirtasen yhteisbiisi sai ensisoittonsa tänään YleX Aamussa. Brädi kertoi, että halusi tehdä kappaleen, jossa on todellista sanomaa. 

Kirjoittaja: 
Iida
Lähde: 
YleX Aamu

Brädi vieraili YleX Aamussa, kun hänen Hätähuuto-singlensä sai ensisoittonsa. Apulannan Toni Wirtanen lähti kappaleelle mukaan keskusteltuaan Brädin kanssa kuntosalilla Lahdessa.

- Minulla ei ole mitään check-listaa yhteistyöhaaveista. On kuitenkin tiettyjä tyyppejä kenen kanssa olisi siisti tehdä yhteistyötä, ja Toni oli yksi heistä. Apulanta menee minun listoillani hyvin korkealle suomibändien keskuudessa, ellei ykköseksi, Brädi sanoo.

Brädi kertoo, että samalla salilla treenatessa oli helppo avata keskustelu Wirtasen kanssa.

- Toni on hyvin perillä, mitä suomalaisessa musiikkibisneksessä tapahtuu, ja siitä mitä me äijät duunataan. Ajattelin, että sellainen ukko sanoo suoraan, jos tällainen yhteistyö ei ole hänen pala kakkua.

Hätähuuto-kappaleessa on selkeä sanoma ja sitä on Brädi on lähtenyt hakemaankin.

- Olen alkanut miettiä, kuinka tehdään vaan kivoja biisejä. Pitää osata haastaa muita ja itseään enemmän. Minulla oli tarve tehdä sinkkubiisi, jolla on sanomaa. Minulla oli sydämellä omaa hätää, ja kaikki nykymeinigissä ei oikein putoa. Biisi kertoo yleisestä tarkkailusta, että pitää katsoa kaverin perään.

Brädi ja Toni Wirtanen esittävät biisin yhdessä ensi lauantaina 25.tammikuuta Uuden Musiikin kilpailussa, joka nähdään TV2:ssa kello 21. Brädi kertoi musiikkivideon Hätähuuto-kappaleeseen ilmestyvän 21. helmikuuta.

- Pari viikkoa odotellaan. Työn alla on kovasti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>