Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Mihin levy-yhtiöitä enää tarvitaan?

$
0
0

Muusikko Jarkko Martikainen ihmettelee ohjelmassaan, mihin levy-yhtiöitä tarvitaan.

Kirjoittaja: 
Ninni
Lähde: 
Yle Puhe

Jarkko Martikainen kysyy tuoreessa ohjelmassaan Yle Puheessa, mihin levy-yhtiöitä tarvitaan? Vieraina ovat Sony Music Finlandista tuotantojohtaja Gabi Hakanen sekä Helmi-levyt yhtiöstä Arwi Lind.

Hakanen painottaa, että levy-yhtiö on palveluyritys, jonka työnantajia ovat artistit.

- Ilman heitä meillä ei olisi mitään virkaa. Emme keksi mitään uria, me tuemme niitä ja voimme auttaa, Sony Music Finlandin tuotantojohtaja Gabi Hakanen sanoo.

Musiikki on kaiken keskiössä ja levy-yhtiön työ on saada musalle huomiota.

- Sen jälkeen kun musiikki on valmista, meidän koneisto eli noin 30 ihmistä tekee työtä sen eteen. Ei levy-yhtiöitä välttämättä tarvita mihinkään, mutta me voimme auttaa, ettei artistin tarvitse ihan kaikkea tehdä yksin, Hakanen jatkaa.

Helmi-levyjen toiminta on hieman erilaista kuin ison levy-yhtiön.

- Olen ensisijaisesti musiikintekijä ja sitä kautta päätynyt julkaisemaan levyjä. Kaikki lähtee kiinnostuksesta levyä kohtaan taideteoksena. Haluan olla mukana koko prosessissa. Se tuntuu kiinnostavalta puuhalta, yhden miehen yhtiötä pyörittävä Lind kertoo.

Julkaisupäätöksen Arwi Lind tekee omilla korvillaan.

- Meillä on äänitystila ja niin sanottu taideyhteisö, joka julkaisee levyjä, Lind juttelee.

Hänen mielestään levydiili ei ole kaikissa tapauksissa bändille tärkeä.

- Mulle tulee sellaisia demoja, jotka ovat jo valmiiksi painettuja levyjä kansineen. Silloin tulee mieleen kysymys, mihin tarvitsette minua enää. Hoitakaa levy itse eteenpäin, Lind sanoo.

- Perustoiminta on ihan samaa kaikilla yhtiöillä. Lähtökohta on hyvä biisi. Isommissa yhtiöissä vaan saattaa olla laajemmat kontaktit ja enemmän ihmisiä töissä. Ei ole itsestään selvää, meneekö juttu läpi vai ei, oli sitten kyse pienestä tai suuresta levy-yhtiöstä. Sisällön pitää olla kunnossa ja musiikki on aina keskiössä, Hakanen selittää.

Kuuntele Jarkko Martikaisen radio-ohjelma alta.

Lue myös:Mitä ison levy-yhtiön tuotantopäällikkö tekee?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>