Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Noah Kin: Levystäni tulee melodinen, tyylikäs ja tekninen

$
0
0

Tuottelias räppäri kuvailee näillä kolmella sanalla uutta levyään. Sen hiominen on loppusuoralla ja julkaisu häämöttää.

Kirjoittaja: 
JP Panttila
Lähde: 
Uuden musiikin iltavuoro

Suomalaisräppäri Noah Kin on julkaissut häkellyttävällä vauhdilla albumeita. Hänet valittiin vuonna 2012 Tulevaisuuden tusinaan yhtenä Suomen kovimmista lupauksista ja julkaisuvuorossa on jo kolmas pitkäsoitto.

- Uusi albumi on melodinen, tyylikäs ja tekninen, Noah Kin kuvailee kolmella sanalla levyä.

Jos kaikki menee suunnitellusti, levy tulee ulos maaliskuussa. Hän sanoo, että miksaukset ja loppuhiomiset ovat loppusuoralla.

YleX:n Uuden musiikin iltavuoro tapasi Noah Kinin Hollannissa, Eurosonic-festivaaleilla, joilla hän esiintyi pääasiassa alan vaikuttajista koostuvalle yleisölle.

- Menin sinne hakemaan lisää keikkakokemusta. Osalla jengistä oli puvut päällä ja mesta oli ihan tukossa. Ei ollut yhtään vaivaantunut fiilis, hyvä siellä oli vetää, räppäri kertoo.

Keikalla piti alunperin olla mukana muitakin tukemassa esitystä. Yksin esiintyminen ei ole kuitenkaan Noah Kinille minkäänlainen ongelma.

- En saanut bändiä mukaan tälle keikalle, lähinnä kustannussyistä. Bändin kanssa olisi ollut tietenkin kivempaa. Tuollaisia keikkoja on kuitenkin tullut vedettyä muutaman vuoden ajan. Esimerkiksi Berliinin Music Week -tapahtumassa olin yksin lavalla.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>