Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn tarvitaan lisäaikaa

$
0
0

Eduskunnan lakivaliokunta tarvitsee vielä ainakin viikon tasa-arvoista avioliittolakia koskevan mietinnön valmistelemiseen.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

Eduskunnan lakivaliokunnan arveltiin saavan tasa-arvoista avioliittolakia koskeva valmistelu päätökseen jo marraskuun puolivälin tienoilla. Näin ei kuitenkaan käy, Yle Uutiset kertoo.

- Sekä valiokunnan mietinnön että siihen liittyvän vastalauseen teknisiä ja sisällöllisiä yksityiskohtia pitää vielä hioa, kertoo valiokuntaneuvos Marja Tuokila.

Tuokilan mukaan mietinnön ja vastalauseen käsittely saadaan valiokunnassa päätökseen ensi viikolla. Näin asia tulisi eduskunnan täysistunnon käsittelyyn todennäköisesti torstaina 27. marraskuuta.

Muutamien A-studion tavoittamien kansanedustajien mukaan asian mietintö olisi voinut valmistua nopeammin, mikäli valiokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund olisi laittanut käsittelyyn vauhtia.

Holmlundin mukaan valmistelu on kestänyt muun muassa asiantuntijakuulemisten ja erilaisten selvitysten vuoksi. Hän huomauttaa, että avioliittolakialoitteen käsittely on edennyt samaa vauhtia kuin tekijänoikeuslakia koskeneen kansalaisaloitteen käsittely.

Lue myös:

Tasa-arvoinen avioliittolaki hylättiin – näin kommentoivat aloitetta vastaan äänestäneet

Tasa-arvoisen avioliittolain kaatuminen tyrmistytti twitteristit


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>