YleX Aamun Ile ja Matti herättivät YleX:n Vikin yöunilta vain kysyäkseen, onko miehellä jalassa eilisen päivän bokserit.
YleX Aamussa puhuttiin keskiviikkona 15. tammikuuta yöpukeutumisesta. YleX Aamun Ilen univarustukseen kuuluu 11 vuotta vanha Jimi Hendrix -t-paita, kun taas Matti on vannoutunut eilisten kalsareiden -mies eli hän nukkuu edellisen päivän boksereilla ja t-paidalla.
Keskustelussa kävi ilmi, että kyseessä on selkeä koulukuntaero, joten aamun juontajat nappasivat puhelimen käteensä ja soittivat YleX JatkojenVikille puoli yhdeksältä aamulla.
YleX Jatkot päättyvät vasta kymmeneltä illalla, joten juontaja oli vielä syvässä unessa. Lopulta uninen Viki onnistui vahvistamaan, että hän nukkuu itse pelkät bokserit jalassa.
- Nyt Viki kysytään sinulta tärkeä kysymys: Oliko sinulla ne bokserit jalassa jo eilen töissä, Ile kysyi tikahtuen nauruunsa.
Viki mietti hetken vastaustaan ja tokaisi, että kyllä samat bokserit olivat jo eilen jalassa.
Ile ja Matti toivoivat Vikiltä, että hän selvittäisi YleX Jatkojen Tonin kanssa Illan valinta -osiossa, kuinka moni nukkuu edellisen päivän vaatteilla ja kuinka monella on erityiset vaatteet yötä varten. Viki oli vakuuttunut, että kysely oli jo kerran tehty, mutta hän ei kuitenkaan muistanut tulosta.
- Katsokaa Googlesta, uninen Viki kuittasi saaden Ilen ja Matin purskahtamaan hersyvään nauruun.
- Mutta Viki, me haluamme ihmiskontakteja! Tykkään enemmän ihmisgooglesta, Matti nauroi.
Lopulta Viki luovutti ja lupasi, että Illan valinta selvittää asian, mikäli sitä ei ole aikaisemmin selvitetty.