Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Tiisulle Rock-klubien liiton Tankki Täyteen -palkinto

$
0
0

Suomen Rock-klubien Liiton viime vuonna lanseeraaman Tankki Täyteen -tunnustuspalkinnon saa tänä vuonna somerolainen Tiisu.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Suomen rock-klubien liitto

Rock-klubien liiton tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain tuoreelle bändille tai artistille, joka on esiintymisillään valanut uskoa elävän musiikin voimaan. Viime vuonna palkinnon voitti Lost Society ja tänä vuonna Tiisu. Palkinnon arvo on 2000 euroa, joka tulee käyttää kiertuekuluihin. Lisäksi jokainen Rock-klubien Liiton keikkapaikka sitoutuu myös ottamaan palkinnon voittaneen artistin esiintymään klubilleen tulevan vuoden aikana. Suomen Rock-klubien Liittoon kuuluu 22 suomalaista rock-areenaa Tavastiasta Joensuun Kerubiin.

- Meitä alkoi vuosi sitten vituttaa nillitys, ettei tule uusia bändejä ja kaikki on niin hankalaa. Jokainen klubi kuitenkin näkee viikoittain, että nälkäisiä bändejä riittää ja tekemisen meininki on korkealla. Ajateltiin, että positiivisen kautta, annetaan tunnustus uusille bändeille, jotka kantaa elävän musiikin lippua korkealla, kertoo Rock-klubien Liiton puheenjohtaja Jonna Paananen Jyväskylän Lutakosta.

Debyyttialbuminsa vuonna 2015 julkaisevaa Tiisua on ehditty kutsua lyhyen uransa aikana jo suomirockin pelastajaksi. Henrik "Tiisu" Illikaisen luotsaama kuusihenkinen yhtye vakuutti rock-klubien edustajat vallattomalla energiallaan ja ennakkoluulottomalla suhtautumisella rockmusiikkiin.

- Helkkarin piristävä tulokas tässä kvartaalisuunnittelun ajassa. Mahtava nähdä bändi, jonka keikoilla on arvaamattomuutta. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja se juuri tekee elävästä musiikista elävää. Painukaa keikoille kuuntelemaan Tiisua, niin tiedätte, kommentoi Paananen.

Suomen Rock-klubien Liitto on kotimaisten keikkapaikkojen perustama yhdistys, joka järjestää muun muassa vuosittaista Valtakunnallista keikkapäivää ystävänpäivänä. Liitto järjestää koulutusta, kerää tutkimustietoa, tekee aloitteita sekä ohjaa ja neuvoo jäseniään.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>