Suomalainen känniääliö on kansallinen vitsi, mutta aina se ei naurata. Henrik "Tiisu" Illikainen tajusi sen suostuttuaan lyhyellä varoitusajalla keikalle kriisipuhelin Naisten linjan tuki-iltaan.
Henrik "Tiisu" Illikainen lähtee helposti keikalle ja päätyy siksi usein soittamaan yllättäviin paikkoihin. Artisti kertoo suostuneensa mukaan Naisten linjan järjestämään Sitten olin vapaa -tapahtumaan tuntia ennen keikan alkua, kun yksi illan esiintyjistä joutui perumaan.
Muutaman kappaleen settiin kuului bändin tuore sinkkubiisi Suomalaisen suurin riesa on sisu. Laulaja tajusi vasta toisen säkeistön kohdalla, millaiselle yleisölle kappalettaan laulaa.
Nyt kun näkökenttä enää piste on
mut raivo ylittää Richterin asteikon
Turhauttaa kun kaikki potkii päätä
Nään vain sinistä ja punaista
Mä mätkin jotakuta jota en muista
Kyllä miehen nyrkki jälleen moukaroi
- Tuli kylmät väreet, kun tajusin, minkä biisin ja mitkä sanat olen valinnut tähän tapahtumaan. Vähän jopa säikähdin, kun tajusin että oho, mä laulan tässä sen väkivallan tekijän nahoissa, Illikainen kertoo.
Ennen esitystä lavalla oli luettu otteita tuoreesta Sitten olin vapaa -kirjasta. Illikainen sanoo huomanneensa, että kirjan tarinoissa korostettiin usein puhumattomuutta ja sisälle padottua tuskaa.
Tiisun sinkkubiisin stereotyyppisestä, väkivaltaisesta suomalaisesta kertovat sanat kolahtivat esittäjään uudella tavalla illan aikana, mutta myös yleisö ymmärsi tekstin taustalla olevaa ajatusta.
Suomalaisen suurin riesa on sisu
Se laittaa tunteet uurnaan nukkumaan
Ne patoutuu ja purkautuu
lauantaiyönä kun kello neljä lyö
- Ei siellä kappaleesta loukkaannuttu. Voisi siitä loukkaantua, jos kappaleen kuuntelisi tosi hätäisesti. Näkökulma tässä on kuitenkin, ettei väkivalta ole jees, Illikainen sanoo.
"Jotkut päätyivät tappelemaan joka ilta"
Loppuillan raivokkaasta hurmoksesta kertovaa kappaletta ei ole kirjoitettu juomalauluksi. Illikainen kasvoi Somerolla, jossa liikkui viikonloppuisin paljon ihmisiä etsimässä tappeluita. Laulaja on pohtinut pitkään alkoholin ja väkivallan suhdetta.
- Nuorena näki aina niitä tyyppejä, jotka lähtivät ulos sillä tavoitteella, että pitää saada joku saldo, joku ihminen jota lyödä turpaan. Sitä on ruvennut miettimään, että mikä siinä on. Miksi ne päätyvät siihen tilanteeseen joka ilta?
Illikainen laulaa väkivallasta tapana purkaa paineita ja padottua tuskaa. Artistin äiti on absolutisti, joten laulaja suhtautui juomiseen pitkään varauksella.
- Ajattelin ensin, että alkoholi on kauhean kielteinen ja paha asia. Teininä tuli sellainen olo, että on pakko nyt, kun kaveritkin juovat. Sitten välissä taas ajattelin, että tämä on väärin.
Nykyään Illikainen ajattelee alkoholia kiihkottomasti. Artisti ei ole täysin tipaton, mutta pitää kuitenkin huolen siitä, ettei kukaan yhtyeestä juo ennen keikkaa.
Irvikuvia suomalaisuudesta
Suomalaisesta sisusta väitöskirjaa tekevän tutkija Emilia Lahden mukaan suomalaista arkisisua ei arvosteta tarpeeksi. Nuoren rockyhtyeen sisua rienaava kappale tukee tutkijan huomiota. Tiisu-yhtyeen laulaja Henrik Illikainen kokee, että monet käyttävät suomalaisuutta syynä rellestämiselle.
- Me kuvittelemme olevamme sellaisia. Vedetään pää täyteen, koska meidän pitää tehdä niin, me ollaan sellainen kansa. Me näytellään irvikuvia suomalaisuudesta.
Periksiantamattomuus. Tappion kääntäminen voitoksi. Viimeiset voimavarat. Sisu. Illikainen näkee stereotyppisessä suomalaisuudessa myös hienoja piirteitä.
- Niiden hinta on kuitenkin usein sellainen, että vaaditaan itseltä liikaa, ei puhuta tai tunnisteta heikkouksia, Illikainen sanoo.
Siksi sisu on suomalaiselle riesa.
Kuuntele Henrik "Tiisu" Illikaisen himoartistihaastattelu lauantaina 15. marraskuuta klo 12.