Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Puolet ihmisistä käyttää YouTubea mobiililaitteella

$
0
0

Mobiililaitteiden osuus YouTuben käytössä kasvaa koko ajan.

Kirjoittaja: 
YleX

Jo puolet YouTuben käyttäjistä selaa palvelun sisältöjä mobiililaitteella. YouTuben tietojen mukaan palvelun käyttäjämäärä kasvaa edelleen viidelläkymmenellä prosentilla vuodessa.

YouTube pohtii myös parhaillaan uusia keinoja toimintansa rahoittamiseksi: ihmiset eivät pidä videoiden lomaan sijoitelluista mainoksista, joten palvelun on pohdittava rahoitustapoja uudelleen.

– Tulee vielä vaihe, jolloin ihmiset toteavat, että he eivät yksinkertaisesti halua katsoa mainoksia. Kanavien tilauspalvelut vaikuttavat hyvältä vaihtoehdolta toiminnan rahoittamiseen, YouTuben toimitusjohtaja Susan Wojcicki kertoo.

Yksi rahoitusmahdollisuus on eri kanavien tilauspalvelu, jolloin sisällöntuottaja veloittaa katsojiltaan pienen korvauksen. Sisällöntuottajien perimistä katsojamaksuista osa päätyy YouTuben kukkaroon.

YouTuben tarjoamien palvelujen kirjo laajenee tulevaisuudessa entisestään: videopalvelu aikoo aloittaa jossain vaiheessa oman musiikin suoratoistopalvelunsa. Musiikin suoratoistopalvelun julkaisusta YouTube on kuitenkin toistaiseksi vaitonainen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>