Etusivun Henkka uskoo, että markkinalogiikka ei kuulu yliopistoon.
Tulevaisuudessa vain yhteiskunnan harvalukuinen eliitti saa korkean koulutuksen. Väitteen on esittänyt professori Rajani Naidoo teoksessa Kannattaako korkeakoulutus?.
Ajatus tuntuu absurdilta. Ei koskaan Suomessa! Meillähän on ilmainen koulutus ja korkeakoulujärjestelmä, joka perustuu julkiseen tietoon. Tieto kuuluu kaikille.
Vietin luppoaikaa Helsingin yliopiston kirjastossa ja luin Tiedepolitiikka-lehdestä Jarkko Tirrosen kirjoituksen Yliopiston ajatus ja historialliset yliopistomallit. Opin, kuinka moderni yliopisto sai muotonsa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä.
Keskustelin taannoin Aalto-yliopiston tuotantotalouden professorin Paul Lillrankin kanssa ja mieleeni palasi hänen tekemä vertaus belle èpoque -jaksoon, kauniiseen aikaan. Sodan runteleman maailman uudelleenrakennus synnytti valtavaa talouskasvua vuosikymmeniksi. Silloin valtiot kuten Suomi rahoittivat yliopistoja avokätisesti. Yliopistot tuottivat osaajia ja perustutkimusta, ja instituutiosta niveltyi osa hyvinvointivaltion palvelutuotantoa.
Se aika on ohi.
Köyhtyvä valtio ei halua rahoittaa yliopistoja entiseen malliin. Mukaan on tullut vahva kilpailu- ja tuottavuusajattelu. Yliopistojen on oltava paitsi tehokkaampia ja hankittava merkittävä osa rahoituksesta muualta; siis yrityksiltä, lahjoittajilta tai rahoituskilpailuista. Tilanteelle antaa kasvot entinen opinahjoni Oulun yliopisto, jossa luentosalit tunnetaan nykyään eri sponsoriyritysten nimillä.
Monista tutkijoista on jo tullut filosofi Pekka Himasen kaltaisia akateemisia yrittäjiä, joiden tärkeimmäksi tehtäväksi on muodostunut rahoituksen ja maineen hankkiminen. Useimmat toki elävät huomattavasti kapeammin apurahaleivän varassa kuin Himanen. Rahoituskilpailu vaikuttaa kuitenkin olevan tehoton tapa parantaa tutkimusten tuloksellisuutta.
Rajani Naidoo puhuu kilpailun fetissistä. Siis siitä, miten markkinalogiikan vangeiksi joutuneet tutkijat ja korkeakoulut ajautuvat yhä kireämpään kilpailun noidankehään. Naidoo katsoo, että kehitys johtaa tiedon yhteisöllisestä jakamisesta tiedon omistamiseen. Näin on jo tapahtunut esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Kun tiedosta tulee kilpailuvaltti, sen ei kannata antaa olla julkista. Siitä pitää saada rahaa. Ja jos tiedosta tulee yksityistä omaisuutta, josta yhteiskunta ei varsinaisesti hyödy, ei yhteiskunnalla ole motiivia tukea tulevien akateemisten yrittäjien opiskelua. Niinpä yhä harvemmalla on varaa opiskella. Yhteiskunta eriarvoistuu. Kouluista tulee maksullisia.
Opintotukijärjestelmä on Suomessakin viety yhä enemmän opintolainaan perustuvaksi ja kehitys jatkunee samansuuntaisena. Ääriesimerkki on Yhdysvallat, jossa kaksi kolmasosaa opiskelijoista valmistuu yli 20 000 euron velkataakka harteillaan.
Okei, no mitä sitten? Internetin aikakaudella tutkinnot ovat turhia, koska kaikki tieto on helposti saatavilla. Jos tämä väite pitäisi paikkansa, kaikki maailman korkeakoulut voitaisiin sulkea saman tien. Hakukone on vain virtuaalinen kirjasto, jonne ei tarvitse fyysisesti raahautua. Edelleen täytyy ymmärtää mitä etsii ja miten olemassa olevaa tietoa voi hyödyntää. Se tapahtuu opiskelemalla.
Jos markkinavoimat saavat päättää, tieto ei kuulu kaikille. Se kuuluu niille, joilla on eniten rahaa. Valitettavasti en näe montaa syytä, miksi näin ei tulisi myös tapahtumaan.
Kirjoittaja valmistui vuosi sitten filosofian maisteriksi ja pitää ilmaista koulutusta merkittävimpänä kansallisena saavutuksena.