Muissa Pohjoismaissa tyttöjä ja poikia opetetaan yhdessä ryhmässä liikuntatunneilla. Työryhmä pohtii Suomen uutta opetussuunnitelmaa ja esillä ovat muun muassa liikunnanopetuksen sisältöön liittyvät asiat.
Suomen koulujen toimintaa ohjaavaa uutta opetussuunnitelma on parhaillaan valmistelussa ja siinä otetaan kantaa myös siihen, miten liikuntatuntien opetusryhmät jaetaan. Esimerkiksi Helsingissä on tehty valtuustoaloite tyttöjen ja poikien yhteisestä liikuntaopetuksesta. Muissa pohjoismaissa yhteiset liikuntatunnit ovat jo arkipäivää.
Liikunta tuntien sisältöä suunnittelevaan työryhmään kuuluva Sami Kalaja sanoo YleX:lle, että sukupuolijako ei ole oleellisin asia liikuntatuntien kannalta.
- Minun mielestäni opetusryhmän koko on paljon merkittävämpi tekijä kuin se, että opetetaanko sekaryhmässä vai ei, Kalaja sanoo YleX Etusivun haastattelussa.
Työryhmään kuuluva Kalaja kertoo, että hänellä on kokemusta sekä sekaryhmien, että sukupuolen mukaan jaettujen ryhmien opettamisesta. Liikunnan opettaminen onnistuu hänen mielestään hyvin kummallakin tavalla valtaosassa liikuntamuodoissa.
- Toki on tiettyjä liikuntamuotoja, jolloin saattaa olla parempi mennä sukupuolen mukaan. Esimerkiksi uinnin opetus on sellainen. Esimerkiksi ihan teknisesti voi olla hyvin vaikeaa, jos on sekaryhmä, että siellä ei ole sitten miespuolinen opettaja tyttöjen puolella valvomassa tai toisin päin.
Kalajalta kysyttiin myös sitä, miten uudessa opetussuunnitelmassa otetaan huomioon se, että nuoret saataisiin liikkumaan enemmän. Kuuntele haastattelu alta. Miten opetuksen sisältö on muuttumassa?
Kuuntele kohdasta 42:16.