Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Game Of Thronesista tuttu Wilko Johnson: Olen voittanut syövän

$
0
0

Game of Thronesista tunnettu Wilko Johnson voitti parantumattomaksi kaavaillun sairauden.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
BBC

Wilko Johnson kertoo parantuneensa haimasyövästä. Vielä vuoden 2013 tammikuussa Wilko kertoi faneilleen olevansa parantumattomasti sairas ja kieltäytyneensä sytostaattihoidoista.

Viime huhtikuussa Johnsonille tehtiin leikkaus, jossa häneltä poistettiin kasvain ja osa haimasta, pernasta sekä vatsalaukusta. Leikkauksen jälkeen lääkärit kertoivat olevansa varovaisen optimistisia parantumisen suhteen. Tällä hetkellä Johnsonin kerrotaan voivan hyvin, kirjoittaa BBC. 

- Se oli 11-tuntinen leikkaus. Kasvain painoi kolme kiloa, eli yhtä paljon kuin vauva. He saivat sen kuitenkin pois ja paransivat minut, Johnson kertoo.

Johnson näytteli Game Of ThronesissaIlyn Payne -nimistä hahmoa, joka toimi Kuninkaansatamassa kuninkaan mestaajana. Wilko Johnson tunnetaan myös Dr Feelgood -nimisen yhtyeen kitaristina. Miehen ylistettyjä soittotaitoja on kuvailtu jopa maaniseksi.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles