Poppari Kesha on nostanut syytteen tuottaja Dr Lukea vastaan seksuaalisesta ja henkisestä hyväksikäytöstä. Nyt 27-vuotias Kesha väittää hyväksikäytön jatkuneen liki kymmenen vuoden ajan.
Oikeuden asiakirjojen mukaan poptähti Ke$ha, oikealta nimeltään Kesha Rose Sebert väittää tuottajan pakottaneen hänet käyttämään huumeita ja nauttimaan alkoholia, jotta mies pystyi käyttämään tätä seksuaaliseksi hyväksi.
Laulaja väittää tuottajan eristäneen hänet perheestään tämän muutettua Los Angelesiin. Keshan mukaan Dr Luke oli uhannut pilata hänen uransa, mikäli hän kertoisi hyväksikäytöstä kenellekään.
Kesha sanoo tuottajan olevan syypää hänen syömishäiriöönsä, sillä Dr Luke oli tähden mukaan huomautellut jatkuvasti hänen painostaan. Kesha on viettänyt kuukausia kuntoutuksessa syömishäiriönsä vuoksi.
Dr Luke on kuvaillut väitteitä valheellisiksi ja herjaavaksi. Tuottaja sanoo väitteiden olevan Keshan oikotie heidän välisen sopimuksensa purkamiseen, kertoo BBC.
Kesha kirjoitti sopimuksen Dr Luken levy-yhtiön kanssa ollessaan 18-vuotias. Dr Luke on tehnyt yhteistyötä lukuisten tähtien kuten Katy Perryn, Miley Cyruksen, Britney Spearsin, One Directionin ja Rihannan kanssa.