Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Robinin Nenäpäivä-haaste: Leipokaa erilaisia herkkuja

$
0
0

Turun Walk of Famelle oman tähtensä saanut Robin osallistuu Nenäpäivään jo kolmatta kertaa.

Kirjoittaja: 
Samppa Rautio

Viime vuonna Robin julkaisi Nenäpäivä-kampanjalle Erilaiset-sinkun, jonka tuotot menivät Nenäpäivä-keräykseen. Tänä vuonna Robin tekee uuden aluevaltauksen ja kannustaa ihmisiä leipomaan ja myymään leivoksiaan Nenäpäivä-hengessä.

Poppari aikoo toki leipoa itsekin.

- Mä teen usein pullia, mut bravuurini on kääretorttu, jonka osaan tehdä tosi hyvin, Robin kertoo YleX:lle.

Robin uskoo, että musiikilla voi tehdä maailmasta paremman ja yhtenäisemmän paikan. Omalla musiikillaan artisti on pyrkinyt vaikuttamaan koulukiusattujen elämään. Boom Kah -levyltä löytyvä Anonyymit ja nimimerkit kannustaa kiusattuja olemaan lannistumatta.

- Siitä kappaleesta olen saanut fanipostia, jossa kiusattu on maininnut saaneensa voimia biisistäni. Maailmanparannus on toki liian laaja käsite, mutta jos ottaa suppeamman asian kohteeksi, niin jotain voi saada aikaan, Robin sanoo.

Lue myös:

Nenäpäivä-koomikko Sami Hedberg: Vaikeistakin asioista voi vitsailla

Nenäpäivä-kampanja käynnistyi räväkästi − kaapista loikannut julkkisninja säikäytti yleisön


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>