Norjalainen Plan-kampanja nostaa esille lapsiavioliitot kansainvälisen tyttöjenpäivän kynnyksellä.
Norjan sosiaalisessa mediassa leviää blogi, jossa 12-vuotias Thea kirjoittaa häävalmisteluistaan ja tulevasta avioliitostaan 37-vuotiaan Geirin kanssa. Blogi on osa Norjan Planin kampanjaa, jolla pyritään kiinnittämään huomiota maailmalla yleistyviin lapsiavioliittoihin.
Kirjoituksissa Thea valitsee hääkakkua, puhuu unelma-ammatistaan eläinlääkärinä ja kertoo huolistaan hääyön suhteen. Alun perin aitona esitetty blogi on nyttemmin paljastettu fiktioksi. Todellisuudessa samanlaiset tarinat ovat kuitenkin yleisiä; YK:n arvioiden mukaan 39 000 tyttölasta pakotetaan avioliittoon päivittäin.
- Tahdoimme kampanjalla herättää ihmiset shokeeraavalla tavalla ymmärtämään aihetta. Olemme tavoittaneet myös paljon niitä ihmisiä, jotka eivät yleensä kiinnitä huomiota tällaisiin asioihin, Norjan Planin johtaja Olaf Thommessen kommentoi The Independent -julkaisulle.
Fiktiivisen Thean häät pidetään blogin mukaan lauantaina 11. lokakuuta. Silloin vietetään kansainvälistä tyttöjenpäivää, jonka YK:n teemana on tänä vuonna lapsimorsiamet.
YK:n arvion mukaan lapsiavioliitot ovat yleistymässä. Kiinaa lukuun ottamatta kehitysmaissa on todennäköistä, että joka kolmas tyttö naitetaan ennen täysi-ikäisyyttä. Ennustusten mukaan tulevan vuosikymmenen aikana lapsimorsiamien määrä tulee kohoamaan 150 miljoonaan tyttöön vuodessa.
Lapsimorsian Thea 37-vuotiaan sulhasensa kanssa. - Kuva: Plan