Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Twiitit käynnistivät huhumyllyn: Vihjaavat 90-luvun kulttisarjan paluusta

$
0
0

Tekijöiden yhtäaikaiset twiitit ovat käynnistäneet arvelut Twin Peaksin paluusta.

Kirjoittaja: 
JP Panttila
Lähde: 
Twitter

Twin Peaks -sarjan 90-luvulla tehneet David Lynch ja Mark Frost ovat käynnistäneet yhtäaikaa lähetetyillä twiiteillään huhumyllyn kulttisarjan paluusta.

Kumpikin on lähettänyt Twitteriin viestin, jossa lainataan sarjassa aikonaan kuultua lausetta That gum you like is going to come back in style. Lauseen perään molemmat ovat laittaneet hashtagin #damngoodcoffee, millä viitataan sarjassa paljon kahvia nauttineen FBI-agentti Dale Cooperin lempilauseeseen.

Amerikkalaissarjan paluu nousi edellisen kerran esille vuoden 2014 alussa, kun tieto siihen liittyvistä uusista kuvauksista levisi maailmalle. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että kuvaukset liittyivät 90ä-luvun sarjasta tehtävän blu-ray-version markkinointiin.

Twin Peaksin painostavatunnelmainen ja outoja unikohtauksia sisältävä murhamysteeri oli aikoinaan edelläkävijä tyylilajissaan. 2000-luvun sarjoista esimerkiksi Lostia, HBO:n True Detectiveä sekä Netflixin Hemlock Grovea on pidetty Twin Peaksin seuraajina.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles