Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Jannika B lopetti laulamisen 10 vuodeksi: Kuulostin kuulemma kiinalaiselta

$
0
0

Kouluaikojen opettajan takia Jannika B ei laulanut kymmeneen vuoteen.

Kirjoittaja: 
Alma Hätönen
Lähde: 
YleX Aamu

Upea, lahjakas ja täysin valloittava Jannika B vieraili YleX Aamussa perjantaina 10. tammikuuta esittelemässä uutta Jääkausi-kappalettaan. Biisin aikana YleX Aamun Ilen teki mieli juosta kung fu -sankarin tavoin puiden päällä.

- Voin olla sinun puusi! Suomen kielen tunnilla aikoinaan lauloimme Missä se Väinö on -kappaletta. Siihen piti saada vähän dramaturgiaa, joten olin omenapuu, Jannika B nauraa.

Omenapuun esittäminen on hauska muisto, mutta kyseisen suomen kielen tunnin opettaja vaikutti melko ikävällä tavalla laulajan elämään noin kymmenen vuoden ajan.

- Opettaja kertoi minulle, että kuulostan kiinalaiselta, kun laulan. Sen jälkeen en laulanutkaan kymmeneen vuoteen, Jannika B kertoo.

Lopulta laulaja onneksi löysi tien takaisin lavoille ja musiikin pariin. Nyt Jannika B:n toinen levy on lähestulkoon valmis.

- Saan yöni nukuttua hyvin, koska levy on todella hyvällä mallilla. Levyn teko on hauskaa, mutta lavalla minulla on maailman kotoisin olo, Jannika B huokaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>