Robinin Kesärenkaat teki vaikutuksen muotisuunnittelija Antti Asplundiin.
Muotisuunnittelija, kirjoittaja ja taiteilija Antti Asplund on lähdössä Pohjois-Amerikkaan esittelemään Heterophobia-vaatemallistoaan. Ensimmäiseksi Vancouveriin muotiviikoille ja sen jälkeen suunnitelmissa ovat ainakin New York ja Los Angeles.
Monipuolisen taiteilijan viimeisin uusi aluevaltaus on musiikki, sillä hän julkaisi kesällä Gum-nimisen kappaleen, joka on saanut inspiraationsa YleX:n Kesäkumibiisistä.
- Mulla on ollut pitkään haaveissa kirjoittaa Kesäkumista ja tein sen viimein kesäkuun alussa, Asplund sanoo YleX Viikonlopun haastattelussa.
Asplund kertoo olevansa hullu Robin-fani ja hän kehuu vuolaasti nuoren artistin tämän vuoden Kesärenkaat-Kesäkumibiisiä. Se innoitti häntäkin tekemään turvaseksistä kappaleen.
- Aika samanlaisethan ne on, eikö vain, Asplund sanoo ja nauraa.
Asplundin kappale on hyvin eri tyylinen kuin Robinin kappale, mutta sekin kertoo turvaseksistä.
- En tiedä olisiko siitä Kesäkumibiisiksi. Riippuu kuinka avoimin mielin te olette täällä, Asplund sanoo.
Monipuolinen taiteilija kehottaa uteliaita katsomaan Gumin YouTubesta, koska hänen mukaansa se on suunniteltu nimenomaan musiikkivideoksi.
- Se on mun mielestä kokonainen vasta videon kanssa, hän sanoo.
Asplundin musiikkiuran jatko on vielä päättämättä. Hän sanoo, että Gumin demo-versiota tehtäessä syntyi monenlaisia muitakin ideoita.
- Katsotaan nyt, Asplund sanoo.