Legot myyvät nyt parhaiten lelubisneksessä.
Financial Times kertoo, että Legosta on tullut maailman suurin lelujen valmistaja. Tanskalaisyritys on tienannut tuotteillaan vuoden 2014 alkupuoliskon aikana enemmän kuin yhdysvaltalaiset isoimmat yritykset, Mattel ja Hasbro. Mattel tunnetaan erityisesti suosituista Barbie-nukeistaan ja Hasbro puolestaan lautapeleistään, kuten Monopolista, joka on maailman eniten myyty sarjassaan.
Arvioiden mukaan Lego on noussut ykköseksi sen takia, että se on tehnyt paljon yhteistyötä tunnettujen isojen viihdebrändien kanssa. Siltä on julkaistu muun muassa Harry Potter-, Taru Sormusten Herrasta-, Tähtien sota- ja Simpsonit-lelusarjoja. Lego itse nostaa menestyksen syyksi muun muassa animaatioelokuva The Lego Movien.
Lego on jo aiemmin ollut maailman tuottoisin leluvalmistaja. Financial Timesin mukaan yritys pystyy myymään muovista valmistetut lelut moninkertaisella voitolla eteenpäin. Sen mukaan Lego maksaa kilosta muovia dollarin, mutta pystyy myymään sen eteenpäin tuotteena, jonka kilohinta on noin 75 dollaria.
Legon omistaa Tanskan rikkain mies, Kjelk Kirk Kristiansen. Yrityksen perusti hänen isoisänsä.