Sosiaalisessa mediassa leviävällä #kutsumua-kampanjalla haastetaan ihmisiä puuttumaan kiusaamiseen.
Sunnuntai-iltana 24. elokuuta tamperelainen lukiolainen Juho Räty kertoi Facebookissa bussissa tapahtuneesta kiusaamistapauksesta, johon hän oli puuttunut. Rädyn tarina on levinnyt sosiaalisessa mediassa kymmenille tuhansille suomalaisille.
Suomen lukiolaisten liitto tarttui tapaukseen ja aloitti #kutsumua-kampanjan, jonka säännöt kuuluvat seuraavasti:
- Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan.
- Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan!
- Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.
Katso YleX:n juontajien #kutsumua-kuvat
Viki
Vikin tukasta on heitetty herjaa.
Henkka
Henkka haluaa tulla tunnetuksi siistinä jäbänä.
Alma
Alma oli ainoa kaksi ominaisuutta maininnut juontaja.
Ile
Ile on vain hoikka. Ei mikään luuranko.
Matti
Matti ei todellakaan ole läski.
Anne
Älä annan hiusten värin hämätä!
Timppa
Aikanaan vuoden oululaiseksi valitun Timpan on oltava hyvä jätkä.
Sofia
Huutomerkki korostaa itsevarmuutta.
Jenspa
Jenspan nenässä ei ole mitään vikaa.
Reetta
Asioista ja ihmisistä tulee puhua oikeilla nimillä.
Pirita
Sopuli on suloinen pieni eläin.
Essi
Iso voi tarkoittaa muutakin kuin pitkää.
Tommi
Tommi latasi tiskiin melkoisen herjan.