YleX:n Jani Hellemaa ja Aapo Rönkkö summaavat viikon tärkeimmät ja puhuttavimmat uutiset pariin minuuttiin hyväntuulisen laulun voimin.
Laula mukana! Siten sinäkin olet pian perillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu!
Uutislaulu, viikko 34
uutiset, uutiset, nää on viikon lauletut uutiset
mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu?
uutisen, uutisen, sulle tahdon kertoa juuri sen
vaikket muuten uutisia seuraiskaan
Säkeistö:
lämmin kesä loppuu, alkaa syksyinen sää
koko ensi viikon sataa melkein yötä päivää
Islannissa tulivuorenpurkaus on nyt uhka
niiden tärkein vientituote on kohta taas tuhka
meillä asumismenot kasvaa, verotus kiristyy
samaan aikaan Norjassa talous vaan piristyy
tosin sielläkin vedettiin kyllä päästä lakkia
kaksi kuoli pelatessaan olympiashakkia
kävi kohahdus läpi Argentiinan ja Italian
kun paavi Franciscus ennusti kuolevansa pian
venäläiset rekat viis veisas Ukrainan rajasta
oliko lasti apteekista vaiko asepajasta?
Japanissa sattui maanvyöry ja moni katosi
Ebola-viruksen tarina on valitettavasti tosi
uhriluku nousee ja ahdistus syvenee
toisinaan tuntuu että maailma pimenee
milloin Isis-järjestössä joku oivaltaa
ettei kellään ole toisen hengen ylitse valtaa
surullisiin uutisiin ei aina sanat riitä
joskus täytyy vaan olla ja sulatella niitä
Kertsi
kuka stadionin rokkaa ja autoihin tuhlaa?
tää on cheekend, koko viikonloppu Cheekin juhlaa
lauantaina oli aika vikat riimit laukoa
ennen määrittelemättömän pituista taukoa
Armi Kuuselakin tuli Suomeen piipahtamaan
miss Universum, tuskin moni täällä kykenee samaan
Madonnalla ei oo enää poikaystävää
toyboyn kanssa hän ei saanutkaan suhdetta kestämään
myös Aitolehden Martina ja Stefan erosivat
missi-Satu tuli väliin, teki Martinalle kivat…
EM-kultaan ylsi Pielaveden Antti Ruuskanen
keihäsvoittoon riitti 88-metrinen
tässä uutinen meille, joill' on vain euro tai pari
huhu kertoo että takas tulee Tiimari
Ice Bucket Challenge viimein Suomeen rantautui
koko joukko julkkiksia jäävedestä kastui
tänään ajetaan taas formulaa ja rallia
toivotaan et onnii suosii jotain Suomi-tallia
penkkiurheilijaa ei häiritse ensi viikon sää
silloin alkaa MM-koris, uutislaulu loppuu tää nyt
Kertsi
Lue myös:
Robin Williams, Putin ja Posti – Kuuntele Uutislaulu ja tiedät taas missä mennään
Menivätkö viikon uutiset ohi? Hulvaton uutislaulu auttaa sinut takaisin kärryille