Suomen suosituin räppäri Cheek teki kotimaista musiikkihistoriaa esiintymällä kahtena iltana peräkkäin täydelle Helsingin Olympiastadionille. Sosiaalisessa mediassa tapahtuma sai nimekseen #cheekend.
Cheekin show alkaa arkistomateriaalilla, jossa hillitty ja huoliteltu räppäri osoittaa ironiantajunsa. Jättimäisillä skriineillä pyörii mairittelevien otsikoiden lisäksi myös keltaisen lehdistön kohujuttuja. Ruudulla välähtää esimerkiksi artikkeli, jossa Cheek on romuttanut ökyautonsa. Lisäksi kuuluisa Arhinmäki-jupakka käydään läpi useammankin jutun kautta.
Cheek Olympiastadionilla 23.8.2014 - Kuva: Tomi Mikola
- Hyvää iltaa Helsinki, Cheek avaa spektaakkelinsa punainen soihtu kädessään.
Suomen suosituin räppäri aloittaa keikkansa Olympiastadionilla juuri niin kuin pitääkin eli isolla hitillä. Jo Sokka irti -avauskappaleen aikana tulisuihkut sinkoilevat kohti taivasta ja upeat visuaalit värittävät show'ta.
Cheek on pukeutunut kokovalkoiseen asuun, jopa hänen mikrofoninsa on valkoinen. Tuplaajat Brädi ja TS puolestaan esiintyvät kokomustissa ikään kuin korostaakseen päätähden säteilyä.
- Onko porukka tullut pitämään hauskaa? Tämä on se originaali stadikkakeikka. Tänään on pääpäivä, lahtelaisräppäri spiikkaa saaden yleisöltä vastaukseksi suoraa huutoa.
Cheek ja Didi - Kuva: Tomi Mikola
Seuraavaksi lavalle kiiruhtaa Idols-voittaja Diandra, joka fiittaa Fiiliksissä-hitissä. Ruletti pyörii visuaaleissa ja ilotulitteet paukkuvat taivaalla, kun upeaääninen poppari villitsee stadikan Cheekin kanssa.
Fiittiputki jatkuu, kun Cheekin pitkäaikainen ystävä Elastinen tulee niin ikään kokovalkoisissaan lavalle. Räppärit esittävät Profeetat-biisin ja fanien kädet pysyvät ilmassa koko kappaleen ajan.
- Hip hopissa on aina ollut olennaista se oma jengi. Siksi haluan kutsua lavalle lisää ystäviä, Cheek huutaa mikrofoniin.
Cheek Olympiastadionilla 23.8.2014 - Kuva: Tomi Mikola
Stagelle säntäävät illan päätähden ja Elastisen kavereiksi Illi ja Uniikki, sekä Redrama, joka on ainoa uusi vierailija perjantaiseen konserttiin verrattuna. Suosikkiräppärit esittävät yhdessä kappaleen Jos mä oisin sä. Jokainen vierailija heittää omat mausteensa kappaleeseen ja Redrama räppää englanniksi, kuten asiaan kuuluu.
Yleisö villiintyy entisestään ja Cheek antaa aplodeille aikaa. Hän nauttii tästä hetkestä ja miksei nauttisi. Nyt tehdään kotimaista musiikkihistoriaa isolla M:llä. Tämän viikonlopun jälkeen stadikan ovet voivat aueta muillekin kotimaisille tähdille. Cheek näyttää esimerkillään, että se on mahdollista. Hän on pioneeri.
Seuraavaksi Cheek muistelee muiltakin keikoilta tuttuun tyyliinsä kesää 2008 ja hänen isoa biisiään, joka nosti lahtelaisräppärin uran uudelle tasolle. Kappale on tietysti Liekeissä.
- Tämä biisi muutti kaiken, muusikko tunteilee.
Kappaleen sanomaa korostavat näyttävät tulisuihkut ja ilotulitteet, joita Suomen varakkaimpiin artisteihin lukeutuva Cheek ei säästele.
- Seuraava biisi tehtiin tätä iltaa varten. Tämä on uutta kamaa, räppäri esittelee Flexaa-kappaleen ja VilleGalle sekä Sanni saapuvat lavalle.
Cheek Olympiastadionilla 23.8.2014 - Kuva: Tomi Mikola
Vierailijoiden kavalkadia jatkavat Tasis, Jukka Poika, Katri Helena, Yasmine Yamajako, Jonne Aaron ja Samuli Edelmann.
Tuhlaajapoika-biisissä suuret setelit ovat edustettuina niin visuaaleissa kuin yleisön päälle satavassa massikonfetissakin. Tällä kertaa tosin yleisöön singahtava raha ei ole aitoa, kuten joskus aiemmalla keikalla.
Cheek Olympiastadionilla 23.8.2014 - Kuva: Tomi Mikola
Cheek esittää ironiantajunsa jälleen, kun hän aloittaa Jossu-kesäkumibiisin tulemalla ulos käytetystä makuupussista. Biisin fiittaaja Jukka Poika saa raikuvat aplodit saapuessaan lavalle ja skriineillä pyörii vuoden 2013 kesäkumibiisin musiikkivideo.
Cheek Olympiastadionilla 23.8.2014 - Kuva: Tomi Mikola
Seuraavaksi Cheekin keikkojen vakiovieras Yasmine Yamajako astelee lavalle upeassa punaisessa iltapuvussa ja säihkyvissä koruissa. Duo esittää kaksi hyvin erilaista kappaletta. Aluksi kuullaan tuttu Syypää sun hymyyn, jonka jälkeen vuoron saa Ressu Redfordilta lainattu yltiödramaattinen Kato mitä sä teit.
Cheek ja Yasmine - Kuva: Tomi Mikola
- Joskus katsoo itseään peilistä ja miettii, kuka helvetti toi jätkä on. Siksi kirjoitin tämän biisin, Cheek spiikkaa.
Lavalle saapuu Parempi mies -kappaleessa fiittaava Samuli Edelmann, joka saa kenties koko illan suurimmat aplodit päätähteä lukuun ottamatta.
Cheek ja Samuli Edelmann - Kuva: Tomi Mikola
Cheek vaihtaa vaatteita ja vesisade yllättää yleisön. Fanit kaivavat sadeviittoja kasseistaan, mutta meininki ei hiivu. Suosikkiräppärin aina niin huoliteltu tyyli kärsii hieman sateen kastellessa tukan, mutta tähti ei anna sen häiritä. Cheekin kuoroon kuuluu noin 40 000 ihmistä, kun Vain elämää -ohjelmasta tuttu Tinakenkätyttö kajahtaa ilmoille. Tätä biisiä fanit ovat odottaneet.
Kaija Koota ei valitettavasti nähdä tällä kertaa Cheekin kaverina lavalla, mutta vierailijat eivät lopu suinkaan vielä. Lavalle tulevat lisäksi Erin, DJ Mista-S, rumpali Jussi69, Grex Musicus -kuoro ja tietysti Sami Saari.
- Nyt on tullut se hetki, jota olen pelännyt jo pitkään. On aika vetää viimeinen kappale ennen taukoa, Cheek spiikkaa herkistyneenä.
Timantit on ikuisia.
Katso keikkakuvat alta.