Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

YouTube on tärkein musiikkipalvelu nuorille – Myös levyjen omistaminen kiinnostaa

$
0
0

YouTube on tärkein musiikkisivusto alle kolmekymppisille. Fyysisiä levyjäkin kuunnellaan vielä.

Kirjoittaja: 
JP Panttila
Lähde: 
Musiikkituottajat - IFPI Finland

Musiikkituottajat – Ifpi Finlandin teettämän tutkimuksen mukaan 86 prosenttia 16-29-vuotiaista on kuunnellut YouTuben kautta musiikkia viimeisten neljän viikon aikana. Lisäksi 75 prosenttia pitää sitä tärkeänä ja tunnettuna musiikin verkkopalveluna.

Samaan aikaan myös fyysiset äänitteet pysyvät nuorten näpeissä.

– 53 prosenttia heistä ilmoittaa kuunnelleensa viimeisen neljän viikon aikana fyysistä musiikkiäänitettä eli CD:tä, DVD:tä tai vinyyliä. Omat levyt ovat siis edelleen tärkeitä musiikinkuuntelulähteitä nuorille, Juha Kyyrä Ifpistä sanoo.

Suomalaisten musiikkitottumuksia selvittäneessä tutkimuksessa kysyttiin myös, miten paljon musiikkia kuunnellaan vuorokauden aikana keskittyneesti. Enemmistö alle kolmekymppisistä syventyy kuuntelemaansa musiikkiin alle 15-30 minuutin ajaksi. Musiikkiin paljon paneutuvien määrä on viitisentoista prosenttia. He kuuntelevat keskittyneesti musiikkia vuorokaudessa 1-3 tuntia.

Tiedot kuluttajien käyttötottumuksista ovat peräisin Consumer Compass - Kuluttajatieto Oy:n huhtikuussa 2014 tekemästä tutkimuksesta.

Lue myös:Suomalaisnuorten tärkein musiikkilaite on tietokone – Piraattisivustoja ei pidetä tärkeinä


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>