Quantcast
Channel: YleX Popuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Calvin Harris Ylelle: EDM-piireissä autetaan muita – Rockissa ja popissa on toisin

$
0
0

Loppuunmyydyllä Weekend Festivalilla esiintynyt Calvin Harris kertoo Ylen haastattelussa, että EDM-piireissä autetaan toisia tekijöitä enemmän kuin pop- ja rock-piireissä.

Kirjoittaja: 
YleX
Lähde: 
Yle Uutiset

DJ-tuottaja Calvin Harris esiintyi Suomessa kolmatta kertaa, kun hänet nähtiin tähdittämässä loppuunmyytyä Weekend Festivalia Helsingissä viime viikonloppuna.

Paljon hittejä tehnyt DJ kertoo Ylen haastattelussa, että EDM-genressä jaetaan avoimemmin ideoita muiden tekijöiden kesken.

– Keskinäistä kilpailua on tiettyyn pisteeseen asti, mutta genren tekijät ovat tulleet samoista lähtökohdista. He ovat tuijottaneet tietokoneen ruutua 15-16-vuotiaana ja käyttäneet paljon aikaansa ohjelmien parissa, Harris sanoo.

DJ-tähti sanoo, että EDM-tuottajat ja DJ:t muodostavat yhteisön, jossa on totuttu auttamaan toisia.

– Sanoisin, että enemmän kuin pop- ja rockpiireissä on tapana. Me vaihdamme esimerkiksi rumpu- ja syntikkasampleja keskenämme.

Calvin Harris sanoo nauttivansa muiden auttamisesta.

– Pari isoa tuottajaa voi tulla puheilleni ja kysyä vinkkiä, miten joku biisi saadaan radioon. On hienoa auttaa heitä sovitusten kanssa. He saattavat vastineeksi auttaa minua esimerkiksi jonkun rumpusoundin kanssa.

Kumpi on Calvin Harrisille mieluisampaa: hittien teko vai festareiden DJ-keikat? Katso haastattelu.

Lue myös Yle Uutisten juttu aiheesta.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11996

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>